Anne ja Patrick Poirierin ehdotus kaasupalloa varten

Olematon kaupunki

19.04.2002 / Näyttely

Wäinö Aaltosen museossa on nähtävillä toteutumattomiksi jääneitä maankäyttösuunnitelmia, rakennussuunnitelmia ja suunnitelmia julkisista taideteoksista sadan vuoden ajalta. Näkymätön kaupunki -näyttely esittelee visioita siitä, minkälainen Turku olisi voinut olla. Samalla näyttely tarjoaa mahdollisuuden pohdiskella kaupunkisuunnittelua ja urbaania tilan kokemista yleisemmälläkin tasolla. Puhumattakaan alati virkistävää spekulaatiota siitä, olisiko joku aikoinaan toteuttamatta jääneistä suunnitelmista sitenkin ollut parempi kuin sen tilalla tänä päivänä tönöttävä tölli. Esillä on myös Turun Piirustuskoulun viimeisenä rehtorina historiaan jääneen kuvataitelija Hilkka Könösen uusia maalauksia. Suurikokoisissa Valkoiset askeleet -näyttelyn teoksissa voi nähdä viittauksia myös ilmakuvattuihin kaupunkimaisemiin.