PMMPMira ja paula ovat kovin ehtiväisiä.

Kaikki hoituu

28.11.2008 / Keikka

Jotkut ne ehtii vaikka mitä. Niin kuin esimerkiksi yli 200 000 levyä myynyt, seitsemän kertaa Emma-palkittu PMMP. Yhtye julkaisi viime vuonna lastenlevyn Puuhevonen, joka nousi vuoden 2007 myydyimmäksi lastenlevyksi. Tänä syksynä yhtye julkaisi kirjan (Like) ja listoille nousseen dvd:n. Tietenkin bändi tekee koko ajan myös uutta materiaalia. Ja eikös ne ehdi vielä tulla Turkuun keikallekin.

PMMP, Klubi torstaina 4. joulukuuta.