Piirros: Ulriikka Lipasti

Historian kuumimmat kesät

29.05.2009 / Kesälehti - Matti Mäkelä

Jos odotat tulevalta kesältä jotakin ennennäkemätöntä, niin muista että on sitä kesäilty ennenkin. Tässä muutamia esimerkkejä kesistä, joissa on sitä jotakin.

1. Rakkauden kesä
Kalifornian kukkaislapset kutsuivat kesällä 1967 kaikki rauhasta ja rakkaudesta innostuneet San Franciscoon viettämään Rakkauden kesää. Järjestäjäarvion mukaan kutsua noudatti yli puoli miljoonaa nuorta, vaikka monet muut tahot väittivät todellisen luvun olleen vain noin 200 000. Jälkimmäisen arvion oikeellisuutta puoltaa se, että monen hipin mielestä laskeminen on osa Systeemiä.

2. Vihan kesä(t)
Spike Lee toi Samin poikana (Son of Sam) tunnetun sarjamurhaaja David Berkowitzin valkokankaalle elokuvallaan Summer of Sam, missä asehullu tappaja pitää New Yorkia ja sen asukkaita pelon vallassa koko kuuman kesän 1977 ajan. Leen elokuvien mukaan New Yorkin helleaallot eivät ylipäänsä ole terveellisiä sen paremmin mielelle kuin ruumiillekaan, sillä jo ohjaajan maineikkaassa esikoiselokuvassa Do the Right Thing liian pitkä ja kuuma kesä saa väkijoukkojen pinnan kiehumaan yli.

3. Filosofin kesä
Erityisesti musiikin tekijät haluavat usein lähestyä kesää filosofisena ilmiönä, jolloin kesän olemassaolo perustuu merkityksiin, jotka erottavat sen muista vuodenajoista ja olemisen muodoista. Vaikka lähestymistapoja on monia, niin suurempaa väkivaltaa tekemättä voisi sanoa musikaalisten kesäfilosofien jakaantuvan George Gershwinin (”kesällä elämä on helppoa”) ja Eddie Cochranin (”kesäaika masentaa rajusti”) kannattajiin.

Oma poikkeustapauksensa on ”jäätelökesä”, jossa on siirrytty filosofiasta ja ihmiselon perustunteiden luotaamisesta jo osin psykedelian ja dadaismin alueelle.

4. Viimeinen kesä
Jonkin ajanjakson yhden ihmisen tai yhteisön elämässä päättäviä kesiä on käsitelty runsaasti erityisesti kirjallisuudessa ja elokuvissa. Usein teemana on ollut lapsuuden tai viattomuuden loppu ja mennyttä aikaa on muisteltu joko haikeina tai jopa kaiken toivon modernin maailman mielettömyyden edessä menettäneinä.

Tosimaailman ääriesimerkki tästä ilmiöstä on kesä 1914, joka aloitti eurooppalaisten omistaman maailman loppulaskennan. Kesä alkoi Itävalta-Unkarin kruununprinssi Frans Ferdinandin murhalla Sarajevossa 28.6., jatkui eri Euroopan maiden keskinäisellä riidan haastamisella ja huipentui ensimmäisen maailmansodan alkamiseen heinä-elokuun vaihteessa.

Kesän 1914 yhtenä tuotteena voi pitää suurta määrää kirjallisia teoksia (Kadonnutta aikaa etsimässä, Mennyt maailma), joissa surraan vuotta 1914 edeltäneen maailman katoamista (lienee hyvä muistuttaa, että eurooppalainen alaluokka tai Euroopan maiden entisten siirtomaiden asukkaat eivät ole kirjoittaneet näitä kirjoja):

5. Intiaanikesä
Kesän loppuessa ja syksyn tehdessä vääjäämätöntä tuloaan voi lohduttautua intiaanikesän odotuksella. Intiaanikesä-käsite tulee Pohjois-Amerikasta, missä sillä tarkoitetaan syyskylmien alkamisen jälkeen tulevaa lämmintä jaksoa. Alkuperäisiin amerikkalaisiin termi liittyy siten, että he pitivät takavuosina kyseistä ajanjaksoa erityisen sopivana sekä metsästykseen että sotimiseen valkoisten siirtokuntia vastaan.
Suomessa intiaanikesän odottamisen huono puoli on siinä, että sitä ei välttämättä tule lainkaan, vaan elokuun ensimmäisistä viileistä päivistä siirrytään ilman turhia lämpökausia tasaisesti kohti marraskuun pimeyttä ja räntäsateita.

Matti Mäkelä