Rusketus maximus

Rusketus maximus

29.05.2009 / Kesälehti - Liisa Lundell

Eli saako Kupittaan puistossa päivettyä yläosattomissa, tuleeko siitä ihosyöpä ja onko se edes muotia. Poliisi, lääkäri ja kauneusasiantuntija kertovat, miten paljon aurinkoa saa palvoa.

Lämmin kesäilma rohkaisee suomalaisia riisumaan vaatekerroksia. Alta paljastuu valkoinen valas, kalvakka kalkkuna tai muuten vain albiino. Monet säntäävät paahtamaan itseään aurinkoöljy- ja folioarsenaalin kanssa. Rusketusrajojen metsästysretkellä on silti suotavaa tietää lain, terveyden ja muodin asettamat rajat ruskettumiselle.
Poliisin kenttäjohtaja Antti Tamminen kertoo, että järjestyslaki säätelee ihmisten käyttäytymistä melko pitkälle, mutta ei ole ottanut tiukkaa kantaa vähäpukeisuuteen auringon ottamisessa.
– Poliisi ei oma-aloitteisesti vahtaa yläosattomia auringonpalvojia. Puutumme sellaisiin tapauksiin, joista tulee ilmoituksia. Jos joku närkästyy jonkun paljastavasta asusta, menemme tutkimaan asiaa.
Sisätiloissa paikan haltija tai tilaisuuden järjestäjä voi määritellä sopivuuden rajat. Yleisellä paikalla oleskelu miehillä ilman paitaa tai naisilla bikiniyläosassa on sallitun rajoissa. Tammisen 25-vuotisen uran aikana Turun ydinkeskustassa ei ole ollut sellaista vähäpukeisuuteen liittyvää tapausta, johon poliisi olisi joutunut puuttumaan. Viuhahtelijat ovat tosin asia erikseen. He syyllistyvät sukupuolisiveellisyyden julkiseen loukkaamiseen. Rangaistus siitä on sakko tai enintään kuuden kuukauden vankeus. Viuhahtamisen raja riippuu paikasta.
– Ei tarvitse olla ilkialasti: jos joku menisi kauppahalliin rinnat paljaana, se katsottaisiin viuhahtamiseksi. Jos joku ottaisi aurinkoa jokirannassa rinnat tai takamus paljaana, kyllä siinäkin tapauksessa kehotettaisiin pistämään vaatetta päälle. Omalla takapihalla saa toki olla miten mielii.
Iällä on myös merkitystä. Alastoman pikkuvauvan ilmakylvyt eivät herätä suurta pahennusta. 15 vuotta täyttänyt on jo rikosoikeudellisesti vastuullinen teoistaan.
– Tarvittaessa puututaan myös alle 15-vuotiaiden käyttäytymiseen.
Lisäksi auringonpalvonnassa tulee muistaa muutakin kuin paljas pinta. Puistossa saa levittää vilttinsä ja ottaa aurinkoa, kun ei sotke istutettuja alueita eikä käyttäytymisellään häiritse muita.
– Puiston penkeillä makoilusta tulee valituksia. Penkillä saa ottaa aurinkoa istuen, koska silloin ei estä muita käyttämästä penkkiä.

D-vitamiinia pieninä annoksina

Terveysnäkökulma ruskettumiseen on melko selkeä. Ihotautilääkäri Leena Koulun mukaan auringon ottaminen on tarpeetonta.
– Kevyen päivetyksen voi toki hankkia niin, ettei iho pala. Ruskettuminen on luonnon oma suojakeino UV-säteitä vastaan.
Auringosta saa D-vitamiinia, mutta sen takia on turha grillata itseään tuntitolkulla. Koulun mukaan aurinkoisessa ilmassa oleskelu kolmisen kertaa viikossa noin puoli tuntia kerrallaan riittää hyvin.
– Jos alkaa ahnehtia aurinkoa ja polttaa itsensä, D-vitamiini hajoaa ja hyöty häviää, Koulu valaisee.
Suomalainen iho voi palaa kesäpäivänä parissakymmenessä minuutissa. Koulu muistuttaa, että kipeän punaisia auringonpolttamia tulee välttää. Ne ovat kiusallisen arkoja, mutta pahin voi seurata vasta vuosien päästä.
– Ihosyöpäriskiä on mahdotonta sanoa yksilötasolla. Tiedetään kuitenkin, että auringossa palaminen on melanooman riskitekijä, johon jokainen voi itse vaikuttaa.

Trendikästä ja turvallista kesäkauneutta

Ennen ruskettunutta ihoa pidettiin rahvaanomaisena. Rusketus tuli länsimaissa muotiin 1920-luvulla, kun muotitaiteilija Coco Chanel antoi ihonsa päivettyä ja loi siitä trendikästä. Trendi-lehden kauneustoimittaja Virpi Mikkonen kertoo, että tulevana kesänä luonnollisuus ja oma luonnollinen ihonväri on valttia, ei vahva rusketus.
– Kalpeus tai vaaleus on kasvava muoti-ilmiö. Meille suomalaisille trendi on erittäin tervetullut, sillä näillä leveysasteilla jatkuvan rusketuksen ylläpitäminen on työlästä.
Lisäksi ihosyöpätilastot ovat karuja. Nuoret ovat myös havahtuneet auringon vanhentavaan vaikutukseen, eivätkä halua näyttää nelikymppisinä rusinoilta.
– Pieni auringon suutelema look sopii kuitenkin kesään.
Mikkonen kertoo, että tervettä hehkua voi lisätä aurinkomeikeillä ja hienovaraisesti itseruskettavilla tuotteilla. Itseruskettavat voiteet ovat kehittyneet paljon ja ovat turvallisempi tapa vaihtaa väriä verrattuna solariumiin ja aurinkoon.
– Vahva oranssi tekorusketus on silti passé.
Mikkonen neuvoo käyttämään erilaisia aurinkomeikkejä, joilla saa helposti poispestävän päivetyksen.
– Ohimoille, poskipäihin ja nenänvarteen sipaistuna aurinkopuuterilla saa kivaa ulkoilmailmettä kasvoille.

Liisa Lundell