Valokuva: Petteri Mero

Kaupungin kosketus - Jori Hulkkonen

25.02.2011 / Kevätlehti - Kaupungin kosketus

Jori Hulkkonen on tehnyt elektronista musiikkia päätyökseen 14 vuotta. Hänen Turkunsa jäsentyykin musiikin kautta.

1. blanko
Käyn siellä vähintään muutaman kerran viikossa. Usein lounaalla ja kahvilla, illalla sitten studiosession jälkeen viinilasillisella – nimenomaan viiniä, ei kaljaa. Blanko on sikälikin läheinen, että ennen kuin muutin Turkuun 8,5 vuotta sitten, kävin Helsingistä silloin tällöin Turussa soittamassa ja silloin usein juuri Blankossa. Siltä ajalta myös tämä porukka on tuttua.

2. Aboa Vetuksen kesäklubi
Kesällä pidän – olen pitänyt niin kauan kuin olen täällä asunut – joka torstai Aboa Vetuksen pihalla kesäklubia nimeltä Ydintalvipuutarha. Se on ulkoilmaklubi, jossa soitan sellaista musiikkia, mitä ei normaaleilla keikoilla tulisi soitettua. Folkia, jazzia, klassista, siis ei-tanssittavaa musiikkia - tai ei siellä ainakaan koskaan kukaan ole tanssinut. Se on minulle rakas ja tärkeä paikka, jonne tullaan ihan musiikkia kuuntelemaan.

3. Vaakahuoneen terassi
Yksi kesän vakioistuskelupaikoistani. Siellä on rauhallista, ollaan veden äärellä ja lisäksi saa kuunnella livejazzia. Se on myös vähän kummallinen tila, kun se ei ole sisätila siinä mielessä kuin yleensä, pikemmin niin kuin joku etelämaalainen hybridi. Sikälikin illanviettämiseen siellä liittyy etelänmaalaisuutta, että kun olen alun perin Kemistä, niin edelleen nämä Etelä-Suomen pimeät kesäyöt ovat minulle eksoottisia – Turkuhan on kesällä pimeä ainakin pohjoiseen verrattuna. Vastaavasti kaipaan toisinaan sitä kunnon pimeyttä. Talvellahan Turussa ei ole pimeää, vaan lähinnä harmaata ja synkkää.

4. Taidemuseon terassi
Studioni on siinä ihan vieressä Puolalanmäellä, joten käyn usein Taidemuseon terassilla kahvilla kun pitää päästä vähäksi aikaa ulos. Sieltä on hienot näkymät yli kaupungin. Työpäivänä ovat aika tavallisia: aloitan aamulla, käyn lounaalla ja jatkan alkuiltaan saakka. Päivässä teen töitä varmaan 8-12 tuntia. Juuri nyt minulta on tullut levy ja toinen on tulossa, joten pian on taas keikkojakin.
Musiikkini tärkeimmät markkinat ovat Keski-Euroopassa, Britanniassa, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa. Noissa paikoissa on tarpeeksi paljon ihmisiä, että marginaalimusiikillekin löytyy sen verran kuulijoita, että tällä ihan hyvin elättää itsensä.

5. Ikipop ja Kasiraita -levykaupat
Levyjen keräily on minulle vielä vanhempi harrastus kuin musiikin tekeminen. Aloitin sen joskus alle kymmenvuotiaana – olen nyt 37. Ensimmäiset levyt olivat elektronista musiikkia, Depeche Modea, Human Leagueta ja sen sellaista. Nykyään minulla on arviolta 13 000 levyä. Niiden arkistoinnissa on tietty sisäinen logiikkansa, mutta aika usein on kyllä helpompi ostaa iTunesta joku biisi kuin koettaa löytää sitä omasta hyllystä.
Musiikin tekemisen aloitin 80-luvun loppupuolella, kun tajusin, että hei, sitähän voi tehdä ihan itse, eikä bändiäkään tarvita. En ole kovin sosiaalinen, joten se sopi minulle oikein hyvin. Ennen kuin jäin kokonaan musiikintekijäksi, luin englantilaista filologiaa Oulun yliopistossa, mutta se sitten jäi.

6. Maailmankauppa (Eerikinkatu)
Olen ollut pari vuotta mukana Maailmankaupan luomupiirissä, jossa kerran kuussa tehdään tilaus ja sitä kautta saadaan paikallisten tuottajien perunoita, juureksia, salaatteja ja vastaavaa. Se on sekä ideologinen että ihan ruuan makuun liittyvä valinta. Ai miksi? Menee varmaankin niin päin, että niiden, jotka eivät osat luomu- ja lähiruokaa pitäisi perustella, mikseivät osta.

7. Ravintola Romana
Vanhin turkulainen ravintolarakkauteni. Se on paras italialainen ravintola Turussa ellei peräti Suomessa. Hyvä ruoka ylipäänsä on musiikin ohella ainoita harrastuksiani. Ruuanlaiton hienous on siinä, että palkinto työstä saadaan välittömästi.

8. Vartiovuori
Nykyään asun Eerikinkadulla, mutta ennen asuin Kaskenkadulla, josta Vartiovuorenpuisto oli vähän niin kuin kotipihaa. Käyn siellä edelleen aina jos tekee mieli käydä kävelyllä tai muuten vain päästä vähän eroon kaupungista. Tapasimme käydä siellä kavereiden kanssa pelaamassa kesäisin krokettia, mutta siellä on myös mukava lukea. Viime aikoina olen lukenut enemmänkin tieto- kuin kaunokirjallisuutta. Nyt viimeksi luin brittiläisen tähtitieteilijä Martin Reesin ”Kuusi numeroa”; populaaritiede kiinnostaa minua.

9. Jokiranta Tuomiokirkkoa vastapäätä
Siellä on se uudehko puinen kävelytie, mikä sen nimi lieneekin. Se on hieno. Kesäisin kun käy lenkillä – talvella en yleensä käy – juoksen siitä Rautatiesillalle, sieltä yli, Förille, sieltä taas yli ja kotiin.

10. Turun lentokenttä
Yleisöni on suurelta osin muualla kuin Suomessa, joten keikat myös. Keikkailu menee aaltoliikkeenä, joskus niitä on paljon, joskus vähemmän. Iän myötä haluan yhä selkeämmin pystyä keskittymään siihen mitä teen, eli kun teen musiikkia, silloin en keikkaile. Pahimmillaan matkapäiviä kertyi pari sataa vuodessa, mutta nykyään ei sentään ihan niin paljon. Minulla ei ole perhettä, joten matkustaminen ei sinänsä haittaa, mutta onhan se pidemmän päälle vähän raskasta.
Jossain vaiheessa mietin jopa ihan tosissani, pitäisikö muuttaa kokonaan Suomesta. Helsinkiin en ainakaan halunnut jäädä, mutta toisaalta en sitten halunnut jättää Suomeakaan. Turku oli silloin aika luonteva vaihtoehto, kun täällä jo oli tuttuja ja kaupunki on mukavan kokoinen.

Kaupungin kosketus -sarjassa ihmiset kertovat itseensä liittyvistä paikoista Turussa.

Haastattelu: Roope Lipasti

Kaupungin kosketus -sarja