Sienessä

02.09.2011 / Syyslehti - Roope Lipasti

Sienissä ja mustekaloissa on vähän jotain samaa: molemmat ovat vähän outoja elämänmuotoja, melkein kuin X-filesissä. Ajatellaan nyt vaikka jotain jättiläiskalmaria, jollaiseen ei kernaasti törmäisi uintiretkellään. Sienten kohdalla taas jännitysmomentti kohdistuu siihen, ovatko nämä nyt herkkusieniä vai valkokärpässieniä, kun ovat niin kovasti samannäköisiä.
Ja ovat ne molemmat ruokanakin hieman oudosti narskahtelevia ja ennen kaikkea epäilyttävän näköisiä.
Silti, vaikkei sieniä söisikään, mikään ei voita sienestämistä. Toisin kuin marjastaminen, sienestys on leppoisaa, vähän niin kuin aarteenetsintää. Kun marjastaja tuhoaa selkänsä ja nuoruutensa ja joutuu ötököiden syömäksi, sienestäjä saa kulkea monipuolisesti luonnossa, ja hänen täytyy vain silloin tällöin vähän kumartua poimimaan mustia torvisieniä tai suppilovahveroita, jotka ovat vieläpä  kauniita. Sienten tunnistaminenkin on hauskan älyllistä puuhaa, etenkin ellei ole aikomustakaan syödä niitä itse…
*
Kaupungissakin sienestys onnistuu. Puistoista löytyy ruokasieniä, metsistä tietysti vielä enemmän (Turussa on pelkästään kaupungin omistamaa metsää 4790 hehtaaria). Sienten maailmanherruudesta kertoo, että niitä on joka paikassa. Vanhat omakotitaloalueet ovat täynnä sieniä: on lattiasientä, kellarisientä, saunasientä, katkokääpää (ei pidä sekoittaa naapurin vanhaan juoppohoriskoon, joka katkokävelee), ryppykesikkää, rivikääpää ja monissa talouksissa kynsisientäkin. Homesienestää voi jopa kerrostalossa.
Itse asiassa sienestys on siinäkin mielessä helppo harrastus, että syksyisessä ilmassa leijuu niin paljon sienten itiöitä, että pelkästään hengittämällä saa niitä koko ajan keuhkoihinsa.
Voi siis hyvin mielin sanoa kotona lähtevänsä sieneen ja mennä sen jälkeen terassille istuskelemaan – väärää todistusta ei ole antanut.
Skål sille!

Roope Lipasti





Menolippu.fi