Johan Ölanderin Quartet on yhtä kuin Vesku Saloranta, Ari Polojärvi, Hannu Hiltula ja Johan Ölander.

Helppoa kuunneltavaa

04.05.2012 / Keikka

Taidepainotuksista huolimatta jazzin ei tarvitse olla vaikeasti ymmärrettävää, eikä rumpalin tekemän musiikin yksiselitteisesti rytmiorientoitunutta. Jotenkin noin voisi kuvailla turkulaisen Johan Ölanderin kvartetin edesottamuksia rytmimusiikin saralla. Ei olla vaikeita, mutta ei myöskään olla banaaleja. Se on taito. Melodioissa ja harmonioissa on nokkeluutta pelkän pintapuolisen hipsterityylittelyn sijaan.

Monkin keikalla Johan Ölander Quartet promoaa toista albumiaan The Tongue-Twister.  Huhtikuussa ilmestynyt platta jatkaa esikoisen (Always Afterwards, 2009) linjoilla. Vaikutteita musiikkiin on haettu rohkeasti myös muualta kuin jazzista. Turhia rajoitteita ei siis musiikille haluta luoda. Kaikilla yhtyeen jäsenillä on takanaan pitkä ammattilaisura musiikin saralla mikä vääjäämättä tuo nipun jazz-klangiin oman erityisen värityksensä. (jn)

Johan Ölander Quartet, Monk perjantaina 4. toukokuuta.