Piirros: Ulriikka Lipasti

Viimeinen syksy?

31.08.2012 / Syyslehti - Matti Mäkelä

Maya-kalenterin mukaan maailma loppuu joulukuussa. Kannattaako huolestua?

New Age -piireissä väitetään 21.-23.12.2012 päättyvän maya-kalenterin tarkoittavan samalla maailmanloppua. 200-800-luvuilla kukoistaneen keskiamerikkalaisen kulttuurin perimätiedon mukaan maailma on luotu ja tuhoutunut aiemmin kolme kertaa. Nyt elämme neljättä vaihetta, jonka pitäisi päättyä tosi isoon jytkyyn joulukuussa.

Tieteellisessä mielessä poruun ja hammasten kiristelyyn ei ole aihetta. Ensinnäkin, mikään ei todista edes mayojen uskoneen maailman loppuvan tänä vuonna. Saattoihan olla, että he yksinkertaisesti kyllästyivät laatimaan kalenteria tämän pidemmälle. Toiseksi, mayojen ylimaallinen kyky ennustaa planeettamme tai maailmankaikkeuden tulevaisuutta lienee kyseenalainen. Vaikka heidän saavutuksensa matematiikan ja astronomian alalla herättävät kunnioitusta, niin esimerkiksi suhteellisuusteoriaa ja kvanttimekaniikkaa ymmärrettiin tuolloin vielä häpeällisen huonosti. Kolmas huolen häivyttäjä on se, että Wikipedia listaa 175 toistaiseksi pieleen mennyttä maailmanlopun ennustusta. Jos ihmiskunta on selvinnyt näin monesta maailmanlopusta, niin mikäli mayojen maailmanloppu yhtään muistuttaa aiempia, selviämme tästäkin.
*
Lopun aikojen ennustajista sympaattisin on ollut Leedsissä 1800-luvun alussa vaikuttanut kana-profeetta, joka muni ”Kristus on tulossa” -munia. Myöhemmin profetia paljastui huijaukseksi, jossa kana itse ei tiettävästi ollut osallisena.

Useimmiten maailmanlopun ennustajissa ei ole mitään nauramista. Vaikka lukemattomia maailmanloppuja (viimeisimmän piti tapahtua 21.10.2011) ennustanut amerikkalaispastori Harold Camping saattaa vaikuttaa koomiselta, niin monet häneen uskoneet ovat kokeneet henkilökohtaisen maailmanlopun jättämällä ennustusten takia työnsä ja luopumalla omaisuudestaan.

Vielä tuhoisampia seurauksia on ollut erilaisten kulttijohtajien ennustuksista. Esimerkiksi Heaven’s Gate -kultin 38 jäsentä teki johtajansa johdolla itsemurhan pystyäkseen evakuoitumaan tuhon partaalla olevalta planeetaltamme avaruusaluksen matkaan ja korkeammalle olemassaolon tasolle.
*
Mistä me sitten puhumme kun puhumme maailmanlopusta? Tasoja on erilaisia. Esimerkki kevyen kärpässarjan maailmanlopusta on hipsterikahvilan espresso-koneen rikkoutuminen. Mikrotason maailmanloputkin voivat toki olla äärimmäisen vakavia. Tästä esimerkkinä ihmisparka, joka kymmenen vuotta sitten sijoitti kaikki omat ja sukulaisten rahat Nokian osakkeisiin, eikä koskaan huomannut myydä niitä.

Makrotasolla kysymys kuuluu, tarkoittaako maailmanloppu meidän elämänmuotomme, ihmiskunnan vai koko planeetan tuhoa? Tuntemamme maailman loppuja on historiassa nähty paljon. Mayojen korkeakulttuuri päättyi 800-luvulla tuntemattomasta syystä, atsteekit ja inkat jäivät espanjalaisvalloittajien jalkoihin ja kansainvaellukset tuhosivat Rooman.

Näissä korkeakulttuureissa eläneille ihmisille maailman muuttuminen merkitsi varmasti kaiken loppua ja tulevaisuuden katoamista. Samaa kuin Magda Goebbelsille, joka kolmannen valtakunnan perikadon hetkillä myrkytti lapsensa Hitlerin bunkkerissa, koska ei voinut ajatella heidän elävän maailmassa, jossa ei ollut kansallissosialismia.

Yleensä maailmanlopun profetiat ovat koskeneet ihmiskunnan kohtaloa. Näissä ennustuksissa tuhon takaa asteroiditörmäys, ydinsota tai Kristuksen toinen tuleminen. Tässä ajattelussa on yllättävää logiikkaa, sillä erilaiset ihmiskunnan itse aiheuttamat tai ihmisestä riippumattomat katastrofit voivat toki pyyhkäistä meidät maan pinnalta, mutta elämä itsessään on niin sitkasta, että se on ainakin aiemmin toipunut kaikista planeettamme apokalyptisista joukkotuhoista.
*
Tuleeko maailmanloppu kuitenkin joskus? Aivan varmasti viimeistään silloin, kun aurinko muutaman miljardin vuoden kuluttua muuttuu punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee maapallon. Jos ihmiskunta on vielä tuolloin olemassa ja on onnistunut lähettämään ainakin osan jäsenistään evakkoon johonkin toiseen aurinkokuntaan, niin lopullinen tuho tulee paljon myöhemmin maailmankaikkeuden lämpökuoleman myötä. Se on surkea ja tylsä loppu, jossa ei ole tulta ja tulikiveä vaan kylmyyttä, tyhjyyttä ja hiljaisuutta.

Toisaalta: jos maailmankaikkeudessa on riittävästi ns. pimeää ainetta, loppu on tyystin erilainen. Tuolloin alkuräjähdyksestä saakka laajentunut maailmankaikkeus alkaa jälleen supistua ja romahtaa lopulta kasaan. Silloin universumin elinkaaresta tulee nätti sykli. Ihan niin kuin mayatkin ajattelivat.

Matti Mäkelä