Seremonia on parasta mahdollista rockia vuonna 2012.

Antikristus 666

07.12.2012 / Keikka

Seremonia on kertonut postmodernin ironian pilanneen monta hyvää asiaa maailmassa mutta bändin musiikkia ja konseptia samainen metodi näyttäisi elävöittävän melkoisesti. Seremonia työstää Black Sabbathin ja Witchfinder Generalin suuntaan kurottavaa retrojytäänsä niin ilmeisen taustahymyn kera, että rituaaliin on vaikea olla sotkeutumatta itsekin.

Okkultismilla briljeeraavat tekstit puolestaan vilisevät siinä määrin tuhteja viittauksia lahkolaisuskovaisten rockinvastaiseen agitaatioon ja erilaisiin mustan magian lähteisiin, että tätä herkkua ei suositella MOT:n musiikkitoimitukselle. Eikä muillekaan elämän jäykistämille tosikoille.

Kaiken muun hyvän lisäksi paketti toimii ilman naurunpurskahduksiakin. Tekstit on editoitu tehokkaaseen lyyriseen muotoon ja pahisriffit irtoavat koneesta kuin oksennus kuolleesta papista. Seremonia on parasta mahdollista rockia vuonna 2012. Kovaäänistä, epämääräistä ja huonoa makua osoittavaa toimintaa. Bisnesrockin aika on ohi. (jn)

Svengjävel-klubi: Seremonia, Sammal. Dynamo perjantaina 7. joulukuuta.