Minna Hämäläinen ja Sofia Molin näyttelevät ihmismielen ulottuvuuksiin kurkottavan tarinan pääroolit.

Minuuden rajoilla

06.09.2013 / Teatteri

Vuonna 1966 filmattua Personaa pidetään yhtenä Ingmar Bergmanin tuotannon merkkipaaluista - se oli sitä myös Bergmanin omasta mielestä. Personassa Bergman koki menneensä niin pitkälle kuin voi elokuvantekijänä päästä. Elokuvallisuus onkin kryptisen Personan ytimessä niin syvällä, että teoksen piti alunperin olla nimeltään A Bit of Cinematography.

Grus Grus teatterin, Åbo Svenska Teaterin ja Turun kaupunginteatterin kunnianhimoinen hanke tuo Personan nyt näyttämölle. Psykologisesti virittynyt, ihmismielen ulottuvuuksiin kurkottava tarina kertoo näyttelijästä, joka ei puhu ja hänen hoitajastaan, joka ei voi olla puhumatta.

Jos tilanne on elokuvallisesti kiinnostava, on se siis sitä myös dramaattisesti.

Nyt ruotsinkielellä esitettävän Personan ohjaa Ville Kurki, marras-joulukuussa samaa Personaa esitetään suomeksi Turun kaupunginteatterissa. (ae)
 
Ingmar Bergman: Persona. Ensi-ilta Åbo Svenska Teaterin Studionäyttämöllä perjantaina 5. syyskuuta.