IC-98: Näkymä vastarannalta (2011, video still)

Ajanlaskumme iltayössä

04.10.2013 / Näyttely

Abendland, maailma ilman ihmistä ja Arkhipelagos, veden peittämä maailma.

Epätoivottavaa tulevaisuudenvisiota, kauhukuvaa on tapana kutsua dystopiaksi. Yleensä sellaisessa kuvaillaan - korostetun ihmiskeskeisesti - maailmanlopun aikoja.

Turkulainen taiteilijaryhmä IC-98 näkee visiossa muita puolia. Entä jos ihmisen aika on yksinkertaisesti tulossa tiensä päähän ja luonto jatkaa eteenpäin ilman meitä? Toisen puolen näkökulmaa on tarjolla myös historiallista turkulaista pylväikköä kuvaavassa teoksessa A View from the other Side.

Vuonna 1998 perustettua, (Kuvataiteen valtionpalkinto 2009) käsite- ja kontekstilähtöistä taiteilijaryhmää kiinnostavat mm. erilaiset oppijärjestelmät ja harhaopit, toteutumatta jääneet tapahtumat ja fantastiset yhteydet asioiden välillä. Ryhmän perustajat, Patrik Söderlund ja Visa Suonpää, tutustuivat aikoinaan opiskellessaan kulttuurihistoriaa Turun yliopistossa. (ae)

IC-98: Abendland. Turun taidemuseo 4.10.13-5.1.14.