Lauri Vanhatalo ja Pauliina Toivio ovat lelukaupan asukkeja. (Kuvaaja: Pette Rissanen)

Lelukaupan magiaa

24.01.2014 / Sirkus

Ei tietenkään ole sattumaa, että erään kurinalaisimman ja autoritäärisimmän esittävän taiteen muodon, klassisen baletin, aihepiirinä nähdään silloin tällöin lelut tai nuket. Noista ihmisen lapsen tahtoon alistetuista, näennäisen tahdottomista toimijoista kuuluisin on tietysti Pähkinänsärkijä, mutta Léonide Massinen Ihmeellinen lelukauppa -baletista vuodelta 1919 löytyy oikein hyllykaupalla leikkikaluja.

Nyt ihmeellinen lelukauppa avataan taas, mutta baletin sijaan se  saakin irrottelevamman, sirkuksellisen muodon. Turun AMK:n Taideakatemian sirkuksen, tanssin ja nukketeatterin opiskelijat herättelevät lelukaupan asukit henkiin sirkustaiteilija Heidi Ahon ohjaamassa koko perheen esityksessä Åbo Svenska Teaterissa.

Alkuperäisteoksen estetiikkaa inspiroi Henri Toulouse-Lautrecin taide ja niin käy nytkin. Suuri rispekti siitä, että kaiken muun nähtävän lisäksi esityksessä on myös taidehistoriallinen aspekti! (ae)

Ihmeellinen lelukauppa - Turun AMK:n Taideakatemian sirkusesitys, ensi-ilta Åbo Svenska Teaterissa perjantaina 24. tammikuuta.