Piirros: Ulriikka Lipasti

Hankalat kisakylät

21.02.2014 / Kevätlehti - Matti Mäkelä

Eri urheilulajien suurkisoja on viime vuosina myönnetty paikkoihin, joita voisi kauniisti kutsua monin tavoin haasteellisiksi. Urheilupomojen ei kannata kuitenkaan tyytyä tähän vaan päinvastoin korottaa rimaa.

Kisaturisti tarvitsee tänä vuonna maailmalla menestyäkseen poikkeuksellisen paljon Madventures-henkeä. Sotshin talviolympialaisissa uhkaa ihmisoikeuksien poljenta ja terrorismi; lisäjännitystä tuo, jos turisti on seksuaalivähemmistöihin kuuluva ympäristö- tai mikä tahansa aktivisti.

Jalkapallon MM-kisoissa rikollisuus rehottaa ja otteluista nauttimista häiritsee se, että stadionit eivät sittenkään valmistuneet ajoissa.

Jääkiekon MM-kisoissa Valko-Venäjällä mukavinta on se, että kaukaloväkivalta on murheista pienimpiä: esimerkiksi vuoden 2010 presidentinvaaleissa maan johtajan Aleksandr Lukashenkon yhdeksästä vastustajasta kaksi hakattiin sairaalaan ja seitsemän pidätettiin. Ikävistä asioista ei onneksi tarvitse lukea, koska vapaa lehdistö on kielletty.
*
Vuoden 2018 jalkapallon MM-kisat Venäjällä ja kaksi vuotta aikaisemmin järjestettävät Rio de Janeiron kesäolympialaiset lienevät enää vain kuluvan vuoden toistoa, mutta sen jälkeen panokset kovenevat. Vuonna 2022 jalkapallon MM-kisat pidetään Qatarissa, missä lämpötila saattaa kisa-aikaan nousta yli 40 asteeseen. Hikisen kisatunnelman välttämiseksi järjestäjät vakuuttavat kehitelleensä ilmastointijärjestelmän, jonka avulla voidaan viilentää kisapaikkojen lisäksi kokonaisia kaupunginosia.
Viilennys ei ulotu kurjissa ja orjuutta muistuttavissa oloissa stadioneita rakentaviin siirtotyöläisiin, joita jo viime kesänä kuoli brittilehti the Guardianin mukaan kymmenittäin työtapaturmiin ja kuumuuden aiheuttamiin sydänkohtauksiin.
*
Urheilussa täytyy kuitenkin aina ponnistaa korkeammalle. Kuinka jännittävältä kuulostaisikaan osallistuminen Kabulin tai Pjongjangin kesäolympialaisiin! Ensin mainitussa jännittäisi hengissä säilymisen lisäksi ainakin naisten pukeutumiskoodien vaikutus tulostasoon.
Jälkimmäisessä isoksi ongelmaksi muodostuisi puolestaan se, että isäntämaan johtaja voittaisi kaikki lajit, mikäli hän lahjakkuudessaan yhtään muistuttaa esimerkiksi ensimmäisellä golf-kierroksellaan puolen tusinaa hole-in-onea tehnyttä isäänsä. Kisojen jälkeen Kim Jong-un saisikin vanhojen ja vähän tylsien Loistava toveri- ja Suuri seuraaja -arvonimien rinnalle uuden: Juche-aatteen Elmo.
*
Ja lopuksi kaikkien haasteiden äitiin: Abu Dhabin talviolympialaiset olisivat jokaisen insinöörin todeksi tullut märkä uni. 50 kilometrin hiihtoon soveltuvassa sisähallissa kelpaisi sivakoida (norjalaiset voittaisivat tosin silti) ja lentomäkihallissa ei kerrankaan tarvitsisi murehtia ikäviä sivutuulia.

Ympäristöväki tietysti protestoisi kisojen myöntämistä aavikkopätsiin ja kestävän kehityksen vastaisia rakentamisratkaisuja. Tulevaisuus tosin osoittaisi kyseiset kisat kaikkien aikojen ympäristöinnovaatioksi, koska siellä – ja tietysti aiemmin Qatarissa - kehitetyn teknologian ansiosta ihmiskunta ratkaisee ilmaston lämpenemisongelman rakentamalla koko planeetan kattavan sisähallin, jossa vallitsee hiihtokeskuksia lukuun ottamatta miellyttävä 21 celsius-asteen lämpötila.

Matti Mäkelä

Sotshin talviolympialaiset 6.-23.2.
Jääkiekon MM-kisat Minskissä 9.-26.5.
Jalkapallon MM-kisat Brasiliassa 12.6.-13.7.