Korso on nuoren polven elokuvantekijöiden lähiökuvaus. (Kuvaaja: Olli Karttunen)

Korso

28.02.2014 / Elokuva

Vantaan Korso on lähiö isolla ällällä. Siellä viettää elon päiviänsä elokuvan parikymppinen Markus, joka haavaeilee katukoristähden urasta New Yorkissa. Todellisuudessa aika kuluu kavereiden kanssa vetelehtien, ammattikoulukin jäi kesken. Arkeen tulee kuitenkin käänne, jossa Markuksen usko itseensä ja haaveisiinsa laitetaan koetukselle.

Elokuvaa on kuvailtu poikkeuksellisen rehelliseksi ja kaunistelemattomaksi, karheaksi ja omaääniseksi.

Korso on aiemmin musiikivideoita ja mainoksia tehneen ohjaaja Akseli Tuomivaaran ensimmäinen pitkä elokuva. Samalla se on Tuomivaaran lopputyö Taideteolliseen korkeakouluun.

Korson alkukuvana elokuvateattereissa nähdään Suomen oma Oscar-ehdokas, Taideakatemiasta vuonna 2006 valmistuneen Selma Vilhusen ohjaama lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? Mahtavaa, että sekin saatiin teatterilevitykseen. (tj)

Korso, ensi-ilta Turun Kinopalatsissa 28. helmikuuta.