Pekka Airaksisen musiikki on aina saanut pontta free jazzin, psykedeelisen popin ja erilaisen avantgarden maailmasta, mutta erityisen vahvasti se värittyy elektroniikan läsnäolosta.

Alussa oli Coltrane ja Hendrix

28.03.2014 / Festivaali

Jälkikatsannossa lienee selvää, että 1960-luvun populaari- ja taidemusiikin taitekohdassa operoineista muusikoista kaksi oli yli muiden. Jimi Hendrixin ja John Coltranen irtiotot genrerajoihin jähmettyvästä ilmaisusta näyttäisivät jättäneen jälkensä vielä meidän aikamme muusikoihinkin.

Eurooppalaisen freejazzin kulttinimistä brittiläinen Evan Parker on vankka Coltranen myöhemmän ilmaisun kehittäjä ja kotimaassa vastaavasti Pekka Airaksisen tajunta sai poikkeuksellista kyytiä Hendrixin Helsingin keikan jälkipoltoissa. Kun molempien soppaan heitetään iso annos varhaisen elektronisen musiikin mausteita, on kestäväksi osoittautunut itseilmaisua uudistanut resepti valmis.

Tänä viikonloppuna molemmat legendoista ovat Turussa Himera II-festivaalin esiintyjinä. Hienoa kulttuurityötä ja tekijöiden taustat huomioiden oivaltavaakin sellaista. Turun underground on edelleen voimissaan. (jn)

Himera II -festivaali Kutomo ja Sibelius-museo 28.-29. maaliskuuta.