Kaima mullan alla

23.05.2014 / Kesälehti - Liisa Lundell

Ihmisillä on tapana nimetä lapsiaan ihailtujen ilmiöiden ja pyhien asioiden mukaan. Koska uudet perunat ovat Varsinais-Suomen kulinaarinen ylpeydenaihe, Mobile tarkastelee, mitkä varhaisperunat nauttivat suosiota myös etunimitilastoissa.

Kolme neljännestä kaikesta varhaisperunasta on Hankkijan Timoa, joka on ollut suosikkilajike jo vuosikymmeniä. Ihmisten keskuudessa Timo-etunimen suosio on kulkenut hieman eri tahtia. 1900-luvun alun suosion jälkeen 1980-luvulle saavuttaessa fanitus hiipui, kun taas peruna vakiinnutti johtoasemansa. Yhteensä Timo-nimi on annettu yli 59 000 hengelle. Se pääsi 1960-luvulla kymmenen yleisimmän miehen nimen joukkoon.

Annabelle yleistyy niin perunana kuin etunimenä. 1960- ja 70-luvuilla syntyneistä naisista viisi kantaa kyseistä nimeä, 1980–90-luvulla syntyneistä jo 16. Uudella milleniumilla on syntynyt peräti 24 Annabelleä. Satoisa ja nopeakasvuinen Annabelle kuuluu viime vuosien suosittuihin uusiin perunalajikkeisiin Suomessa.
– Annabelle ei ole korvaamassa mitään lajiketta, mutta kulkee hyvänä vaihtoehtona muiden rinnalla, maanviljelijä Eero Saarinen kertoo.

Myös Arielle-varhaisperunan nimi on kelvannut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana tyttölasten nimeksi. 1980–2009 syntyneistä suomalaisista kuusitoista on nimetty Arielleksi ja vuoden 2010 jälkeen ainakin yksi. Myös peruna-Arielle, kiinteä keittolaadultaan, on yleistynyt viime vuosina. Sen suosio tuskin kuitenkaan räjähtää tulevaisuudessa, sillä Saarisen mukaan Arielle on viljelyteknisesti haastava eikä sovellu kaikkiin maalaatuihin.

Jauhoinen varhaisperunalajike Kulta on edustettuna sekä miesten että naisten etunimissä koko viime vuosisadalla mutta hyvin vähälukuisena. Vuoden 2010 jälkeen nimi on annettu jo kuudelle tytölle. Ehkä tässä on aistittavissa pieni kullanhohtoinen trendi.

Monille perunalajikkeille on valikoitunut melko tunnettu naisen nimi, esimerkiksi Satu tai Sabina. Suomessa on miltei 3000 Victoriaa, joista suurin osa on vuoden 1980 jälkeen syntyneitä.  Varhaisperunan nimi on kelvannut Ruotsin kuningashuoneeseenkin, joten ei mikään ihme, että se on annettu yli 400 tytön nimeksi viimeisen neljän vuoden aikana. Venla-etunimi on ollut melko harvinainen mutta tasainen suorittaja vuosikymmenten läpi, ja 2000-luvulla nimestä innostuttiin erityisen paljon. Yli 6000 Suomen 7800 Venlasta on syntynyt 2000-luvulla. Lajikkeena Venla-peruna syntyi samoihin aikoihin, 2000-luvun alussa. Uusissa perunalajikkeissa on sentään yksi pojan nimi, aikainen yleisperuna Leonardo, jota viljellään nyt kolmatta kesää. 2000-luvun taitteen jälkeen Suomeen on syntynyt 190 Leonardoa, enemmän kuin sitä ennen 1900-luvulla yhteensä.

Lajikkeen ja ihmisten nimet eivät aina yleisty samaan aikaan harmonisesti Venlan ja Leonardon tavoin. Solist-lajike on tullut pelloille suorastaan rynnimällä, mutta etunimeksi se ei ole päätynyt. Samoin maineikas Siikli tunnetaan vain perunana. Suomessa ei ole sen puoleen etuniminä Ostaraa, Carreraa, Rikeaa, Ukamaa, Veloxia, Famboa tai Recordiakaan. Toisaalta joka vuosi uusia nimiehdotuksia lapsille sallitaan, joten ehkä ennen pitkää joku työntää rattaissa pikku Rikea-vauvaa.

Uusia perunalajikkeita voi odottaa syntyväksi. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton kasvinviljelyasiamies Antti Lavonen kertoo, että perunoiden nimistä päättävät lajikejalostajat. Eräs hollantilainen jalostaja on päättänyt käyttää Lady-etuliitettä, ja sen lajikkeisiin kuuluvat esimerkiksi Lady Felicia ja Lady Rosetta.
– Hyvin erilaisia nimiä näkee. Jalostajilla voi olla linjauksia siitä, käytetäänkö esimerkiksi naisten nimiä, sarjakuvasankareita tai jotain musiikkiin liittyvää, Lavonen sanoo.

Liisa Lundell

Neitsytperunafestivaalit Turussa 13.–14.6.2014.












Vaakahuoneen paviljonki








Lomakeskus Sieravuori - Kesä 2010