Lola Wallinkoski. (Kuvaaja: Timo Jakonen)

Kesäteatterin tiukka reksi

23.05.2014 / Kesälehti - Kaupungin kosketus

Lola Wallinkosken Turussa saaret ovat tärkeitä.

1. Luostarinmäen koulu
Kävin yläasteen siellä. Olin teininä hyvin rauhallinen ja kiltti – koulun jälkeenkin kiiruhdin aina tanssitreeneihin. En suinkaan ollut paras oppilas, mutta tunnollinen kyllä, en lintsaillut tai mitään sellaista. Kävin musiikkiluokkaa - soitin silloin kitaraa.

Koulussa yksi hieno puoli oli se puisto: mahtavampaa koulun pihaa ei Turusta löydy, joskin eräs ystäväni luuli kouluamme Kakolaksi, se kun on suuri kivirakennus mäellä.

2. Ruissalo
Ruissalossa on minulle monta tärkeää paikkaa. Ensinnäkin Ruisrock on joka kesän kohokohta. Meitä on kaveriporukka, joka siellä aina kokoontuu. Tarkoituksena on viettää yhdessä koko viikonloppu, joskaan tänä vuonna se ei minulta onnistu, koska on teatteriesityksiä.

Toinen Ruissalon tärkeä paikka on Saaronniemi. Siellä oltiin etenkin nuorempana paljon, käytiin uimassa ja talvisin avannossakin. Myös häämme liittyvät sinne: meillä oli jatkot Pikku-Pukissa, joka näkyy sieltä Ruissalon päästä. Olimme tarkkaan miettineet paikan, se oli merkityksellinen.

3. Hirvensalo
Oma Hirvensalo-fanitukseni alkoi jo nuorena. Kavereita asui siellä - se oli silloin lähinnä metsää. Päätin, että vielä jonain päivänä pääsen asumaan sinne. Ja pääsinkin. Ensin asuimme hetken Papinsaaressa ja nyt kahdeksan vuotta Maanpäässä. Se on kuin maalla asuisi, meillä on esimerkiksi 12 peuran yhteisö joka käy pihapiirissä. Yhtenä aamuna oli yksi nukkumassa meidän nurmikolla. Lisäksi sieltä rannasta näkee sinne Pikku-Pukin suuntaan. Ympyrä on ikään kuin sulkeutunut.

4. Vartiovuori
Oli tosi mukava päästä kesäteatteriin tänne Turkuun, aiemmin olen ollut mukana Imatralla ja Lappajärvellä –molemmilla kerroilla muuten tulin raskaaksikin, vaikkei se nyt teatteriin liittynytkään. Ellassa esitän rehtoria. Tykkään näyttelemisestä paljon. On mukavaa saada olla joku ihan muu tyyppi. Omassa elämässä pyrin aina olemaan ihan se mikä olen, joten näyttelemällä pääsee ikään kuin siitä omasta roolista ulos!

Olen toki esiintynyt paljon, mutta onhan teatteri erilaista. Repliikkien muistaminen ei sinänsä tuota vaikeuksia, mutta kesäteatterissa pitää esimerkiksi hallita ääntä aika lailla eri tavalla. Ja sitten olen sellainen, että pokka saattaa pettää...

5. Verkahovin alue
Asuin siellä siihen aikaan, kun ainoan kerran elämässäni olin sinkku. Se on tosi hieno paikka. Talon pihan matontamppaustelineiden luota pääsi kipuamaan katolle – ei tietenkään olisi saanut – jossa kävin ottamassa aurinkoa.

Talossa oli myös uima-allas, jossa oli kiva käydä myös salaa yöllä. Ja sitten moottoritie alkaa siitä: se oli kätevää, koska kävin silloin – ja edelleen – tosi paljon Helsingissä. Pahimmillaan kävin siellä viisikin kertaa viikossa, mutta en minä sinne ole koskaan halunnut kokonaan muuttaa.

6. TYKS
Äitini oli Tyksissä töissä ja minä olin Tyksilän päiväkodissa. Aika paljon vietin myös aikaa äidin työpaikalla, esimerkiksi koulun jälkeen odottelin usein häntä. Leikin siellä kirjoituskoneella, jolla kirjoittelin kaikenlaisia omia juttujani. Ja sitten kävin keskolassa katsomassa pikkuisia. Myöhemmin olin Tyksin keittiössä kesätöissäkin. Se olikin ensimmäinen ja ainoa työpaikkani ikinä, jossa minulla oli oikein työvuorot. Tykkäsin siitä kyllä tosi paljon!

7. Veritas-stadion & Kupittaan puisto
Olen ollut jo kaksitoista kesää TPS:n klubiemäntänä. Huolehdin VIP-vieraista, juonnan, jaan palkintoja ja niin edelleen. Työn myötä jalkapallostakin on sen myötä tullut tärkeä juttu minulle – lapsetkin nykyään pelaavat. Ja sitten olen naureskellut että toimitusjohtajat, valmentajat ja pelaajat vaihtuvat, mutta minä pysyn. Taidan kuulua kalustoon.

8. Saaristo
Jos olisi enemmän aikaa tahtoisin viettää siellä vaikka koko kesän. Mieheni perheellä on vene jonka kanssa pääsemme purjehtimaan. Se on kivaa – tai sanotaan niin, että ainakin on kiva olla kyydissä.

Haastattelu: Roope Lipasti

Kaupungin kosketus -sarjassa ihmiset kertovat itseensä liittyvistä paikoista Turun alueella.

Kaupungin kosketus -sarja













Vaakahuoneen paviljonki








Lomakeskus Sieravuori - Kesä 2010