Robin. (Kuvaaja: Kari Heikkilä)

Kesä, meri ja Robin

20.05.2016

Robinin Turku on Ruisrokkia ja merta.

1. Ruisrock
En ole koskaan ollut Ruisrockissa muuten kuin esiintyjänä, mutta se onkin sitten aina sellainen erityinen paikka. Kotikaupungista sentään kyse. Ensimmäisen kerran olin siellä 2012. Viime vuoden kohokohta oli, kun esitimme Elastisen kanssa Kipinän hetken. Ruisrockissa on aina hyvä meininki. Tänä kesänä ollaan Rantalavalla sunnuntaina.

2. Cafe Arte
Se on mukavassa paikassa jokirannassa. Suosikkini on latte kahdella espressolla. Teen siellä aika usein läksyjä, sillä se on sopivan matkan päässä koulusta ja siellä käy vähän vanhempaa väkeä niin että saan olla rauhassa.

Kyllä minä aika hyvin koulussa pärjään. Paljon olen tietenkin poissa, enkä minä mitään huippuarvosanoja saa, mutta kaikesta olen päässyt läpi ja pidän kyllä koulusta. Lukion jälkeen pidän varmaankin vähän aikaa taukoa ja keskityn musiikkiin. Ehkä joskus voisi mennä vaikka ihan opiskelemaankin musaa. Mutta saa nähdä nyt.

3. Pure-kahvila
Kävin siellä ensimmäisen kerran vuosi sitten Pekka Hyysalon kanssa. Tutustuin häneen kun kuvasimme Kipinän hetki –musiikkivideota. Siellä on hyvä lounaspuffetti – raakaruokaa ja hyvä salaattipöytä. Yritän aina valita terveellisen ruuan, jos mahdollista. Pitää pysyä hyvässä kunnossa, että jaksaa vetää energisiä keikkoja. Kesällä tietenkin keikkakiertueilla se ruokapaikka sitten on yleensä ABC, mutta mahdollisuuksia mukaan koetan sielläkin syödä terveellisesti.

4. Koti Hirvensalossa
Se on tietenkin tärkeä paikka. Asun edelleen vanhempieni luona enkä ole varmaan hetkessä pois muuttamassakaan. Ei tarvitse tehdä ruokaa ja pyykkikin hoituu… eli ei kannata muuttaa. Kotona on kivointa se hetki, kun tulee reissusta ja purkaa matkalaukun. Saa hengähtää, ottaa iisisti, jutella perheen kanssa. Ja omassa huoneessani on… siellä on liikaa tavaraa. Sängyn lisäksi piano, sähkörummut, pienimuotoinen kotistudio ja kitaroita.

5. Maanpään kallio Hirvensalossa
Alakoulussa teimme sinne kerran retken. Kiivettiin ylös ja grillailtiin – minulla oli eväänä rullakebab, sen muistan. Mutta siitä lähtien se on ollut tärkeä paikka. Sieltä ylhäältä on mahtavat näkymät merelle. Joka kesä siellä tulee käytyä muutaman kerran.

6. Hirvensalon laskettelurinne
Olen ollut siellä rinteessä tosi paljon. Alakoulusta saakka. Viime vuonnakin ehdin sinne pari kertaa. Pidän laskettelusta, mutta en itse asiassa ole koskaan ollut Suomen Lappia kauempana laskemassa.

7. Aurajoen ranta
Se on tuttu ja rakas varmaan kaikille turkulaisille. Joka päivä ajan joen yli ja tai sen myötäisesti. Minulla on myös oma vene, jonka kanssa on kesällä mukava puksutella jäätelölle. Eihän siinä omassa veneessä oikein järkeä ole, mutta pääsee sillä kesällä saaristossa mukavasti keikkapaikalta toiselle. Oikeastaan olen enemmän purjehdusihminen, mutta kun ei minulla ole nykyään aikaa sellaiseen. Purjehduksen idea on kun siinä, ettei tiedä koska on perillä.

8. Turun Pursiseura Ruissalossa
Aloitin aikoinaan purjehtimisen optimistijollan kanssa ja sieltä aina lähdettiin. Nykyään optari on vähän jäänyt pieneksi mutta viime kesänä oli sellainen laserjolla, jolla oli mukava mennä. Purjehtimisessa on hienoa se, että vauhti täytyy tehdä itse. Edelleen kavereiden kanssa lähdetään aina sieltä, silloin kun päästään menemään.

9. Helsingin moottoritie
Istun nykyään paljon autossa. Joka päivä tulee varmaan pari tuntia ja keikkakiertueilla enemmän. Mutta minä nautin autolla matkustamisesta. Ei voi tehdä muuta kuin istua, joten siinä rauhoittuu väkisin. Olen sen verran levoton, että esimerkiksi kotonakin täytyy aina tehdä jotain, en oikein osaa vain olla. Autossa osaan!

10. Airiston matkailukeskus
Se on sellainen paikka, jossa on tullut pyörittyä pienestä pitäen. Sen lähellä on saari, jossa on tullut vietettyä paljon aikaa. Se on remontoitukin vastikään ja on oikein viihtyisä kesällä. Suosittelen!

Roope Lipasti

Kaupungin kosketus -sarjassa ihmiset ja Turku kohtaavat.