Levyraati-isäntinä toimivat Jussi Lehtinen (vas.) ja Tomi Tuominen.

Katso myös

Baarissa ruoditaan musiikkia yhdessä: Levyraati tuli takaisin

25.11.2016 / Talvilehti - Ellinroora Sandell

Toiset muistavat Jaakko Jahnukaisen mustan salkun täynnä uutta musiikkia, toiset Jukka Virtasen, joka juonsi persoonallisella tyylillään 17 vuotta. Musiikkiohjelma Levyraatia esitettiin televisiossa nimittäin viidellä vuosikymmenellä.

Vuonna 2007 turkulaiset Tomi Tuominen ja Jussi Lehtinen aloittivat levyraadit yökerho Dynamossa. Ruodittavat kappaleet vaihtuivat musiikkivideoiksi, ja lopulta neljä vuotta sitten levyraati hiipui.

Dynamon katonrajassa on edelleen muistona levyraadin kyltti.

Tänä syksynä Lehtinen ja Tuominen yhdessä Jori Hulkkosen ja Juha Kiskosen kanssa halusivat tuoda levyraadin takaisin.

– Levyraati loppui televisiossa vuonna 2005, joten nykyisin baarissa käyvä nuoriso ei ehkä tunne alkuperäistä konseptia. Levyraati voi siis tuntua uudelle sukupolvelle tuoreelta ajatukselta, pohtii levyraadin vakiojäsenenä Dynamosta asti ollut dj–tuottaja Jori Hulkkonen.

Myös syyt käydä baareissa ovat Hulkkosen mielestä erilaisia kuin kymmenen vuotta sitten. Enää yöelämästä ei etsitä uutta musiikkia tai seuraa – se hoituu onlinessa.

– Baarien on nykyään panostettava tarjontaan, jota ei muuten saa. Musiikkijournalismin taso on myös tällä hetkellä surkea, joten levyraati voi tuoda uuden kanavan keskustelulle, Hulkkonen toteaa ja korostaa nauttivansa juuri musiikista keskustelemisesta, ei sen arvioimisesta.

Raskaasta söpöilyyn

Turkulaisen Bar Kukan seinäkankaalle on heijastettu 80-luvulta tuttu Levyraati-logo. Levyraadissa yleisö ehdottaa kappaleita, joista kahdeksan kiinnostavinta valitaan raatilaisten arvioitaviksi.

Pisteytys on televisiosarjan mukaisesti yhdestä kymmeneen. Myös yleisö saa antaa pisteensä.

Syksyn levyraadeissa on soinut eniten länsimainen populaarimusiikki. Neljännellä kerralla linja pysyy samana. Viisi raatilaista arvioivat muun muassa CMX:n kappaleen Valoruumis, Hank Solon Söpö-hitin ja Queenin 90-luvun Innuendon.

Australialaisen Ryxin Sweat-kappale muistuttaa Helsingistä vierailevaa musavisamoguli Niko Vartiaista O.C.-teinidraamasarjasta.

Toinen Helsinki-vieras Tuomas Kokko kuvailee englantilaisen The Duke Spiritin kappaletta Serenade sovituskoppi-indieksi.

Kukan levyraadin voitti amerikkalaismuusikko Weyes Bloodin kappale Generation Why. Tämän kylän homopoika -blogia pitävälle Eino Nurmistolle tuli voittajakappaleesta mieleen Eero Raittisen Vanha holvikirkko.

Viimeiseksi levyraadissa sijoittui CMX, joka ei lämmittänyt raatilaisia. Jori Hulkkosta, joka oli parhaillaan Pohjois-Amerikassa yhteiskiertueella Tigan kanssa, tuurannut Anna Puukka antoi Valoruumiille yhden pisteen.

Kitsaasti kymppejä

Bar Kukan yleisö oli samoilla linjoilla raatilaisten kanssa. Illan ainut raatilaisten täyskymppi tuli Eino Nurmistolta Söpö-kappaleelle.

Kukan levyraadin vakiojäsen Jori Hulkkonen on antanut syksyn aiemmissa levyraadeissa jo muutaman kerran täydet pisteet.

– Toivottavasti jengi tuo jatkossakin ennakkoluulottomasti hyvää musiikkia. Minua kiinnostaa kaikki uusi musiikki, on se sitten tehty 60-luvulla tai vuonna 2016.

Teksti ja kuva: Ellinoora Sandell

Levyraati Bar Kukassa (Linnankatu 17) joka toinen keskiviikko 7. ja 21.12. klo 20. Levyraati jatkuu myös keväällä. Ks. Mobilen Viikkokalenteri.