Tomi Kallio. (Kuvaaja: Timo Jakonen)

Tomi Kallio tuntee turkulaiset kiekkokaukalot

01.09.2017 / Syyslehti - Kaupungin kosketus

TPS-konkari viihtyy ulkomaanvuosien jälkeen synnyinkaupungissaan.

1. Impivaaran jäähalli (Eskonkatu 1)

Aloin pelata jääkiekkoa viisivuotiaana. Näin peliä televisiosta ja ilmoitin vanhemmilleni haluavani mennä testaamaan lajia. Impivaarassa tuli pitkälti vietettyä junnuvuodet. Asuimme hallin lähellä, joten joko olin siellä treenaamassa tai muuten vain hengailemassa – se oli niin kiehtova maailma.

Omat poikani pelaavat jääkiekkoa, ja heillä on Impivaarassa harjoituksia. Hallilla tulee nostalginen olo, ihan kuin menisi ajassa 30 vuotta taaksepäin. Jäähalli ei ole muuttunut ollenkaan, mutta toimii edelleen.

2. Aurajokiranta

Jokiranta on Turun sydän. Veden lähellä on aina kiva olla. Joen varrella tulee usein syötyä ja vietettyä iltaa.

Turussa liikkuessani ihmiset tulevat usein juttelemaan ja toivottamaan tsemppiä. Nykyään pyydetään paljon yhteiskuvia, mutta myös nimikirjoituksia. Minulla on aina ollut hyvät välit kannattajiin, olen sitten pelannut Suomessa, Ruotsissa tai NHL:ssä.

3. Gatorade Center (Artukaistentie 8)

Kun jäähalli rakennettiin vuoden 1991 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuita varten, olin juniorijoukkueen mukana kisoissa myymässä sipsejä. Siitä muutaman vuoden päästä pääsin itse pelaamaan hallilla TPS:n paidassa.

Jos Gatorade Centerissä on halli täynnä yleisöä, tunnelmasta saa huikean buustin. Sen fiiliksen takia sitä pelaakin, koska eivät treenipäivät ole aina niin hohdokkaita. Onnistuneesta kotipelistä saatu adrenaliinipiikki pitää kropan hereillä vielä monta tuntia matsin jälkeen.

4. Ruissalo

Olen käynyt Ruisrockissa vuodesta 1993 lähtien samalla lapsuusajan kaveriporukalla. Vaikka olen asunut monta vuotta ulkomailla, vain yksi Ruissi-kesä on jäänyt yli 20 vuoden aikana väliin. Ennen festivaalilla oli suurempia maailmantähtiä, erityisesti Metallican keikka on jäänyt mieleen.

Ruissalo on myös yleisesti hyvä paikka kuntoilla tai vain ottaa happea elämään.

5. Kupittaanpuisto

Seikkailu- ja liikennepuisto ovat todella kivoja alueita lapsille. Käyn 6- ja 9-vuotiaiden poikieni kanssa usein Kupittaalla ja talvisin erityisesti luistelumadolla. Kiekkoilijana tykkään kunnon talvista, jolloin pääsee ulkojäille luistelemaan.

Työssäni tulee niin paljon luisteltua, että lähden lasten kanssa jäälle vain silloin, kun he kovasti tahtovat.

6. Kuuvuoren portaat (Ruukuntekijänkuja 1)

En varsinaisesti pidä niistä, mutta portaat ovat minulle tärkeät. Kuuvuori on loistava kuntoilupaikka. Kymmenisen vuotta sitten portailla ei käynyt muita kuin tepsiläisiä, mutta nyt tuntuu, että turkulaiset ovat jääkiekkoilijoiden vanavedessä löytäneet ne.

TPS-joukkueen treeni Kuuvuoressa on lyhyt, mutta ei millään tavalla helppo. Ensin juostaan kentällä kuusi minuuttia täyttä vauhtia, sitten siirrytään portaisiin, jotka juostaan kuusi kertaa täysillä ylös.

7. Samppalinnan maauimala (Volter Kilven katu 2)

Olen syntynyt ja käynyt koulut Turussa, joten Samppiksessa on tullut vietettyä varsinkin nuorena paljon aikaa. Se on kiva keidas keskellä kaupunkia.

8. Superpark (Kongressikuja 1)

Superpark on loistava lisäys Turulle, koska siellä voi touhuta ympäri vuoden. Ei tarvitse olla sään armoilla. Superpark on tärkeä paikka, koska nykyajan lapset liikkuvat aivan liian vähän.

En ole trampoliineissa yhtä hyvä kuin omat poikani. Ei riitä tarpeeksi uskallusta!

9. M&M Kuntotalot

Liityin M&M Kuntotalon osakkaaksi vuonna 2000. Olemme viime vuosina kasvattaneet toimintaa paljon, ja sitä on ollut mielenkiintoista seurata.

Koska en pysty enää pelaamaan kovin kauaa, voin oppia lisää kuntokeskuksen pyörittämisestä ja ottaa siellä enemmän roolia, jos siltä tuntuu. Kun peliurani päättyy, haluan myös ehdottomasti jatkaa jääkiekon parissa. Laji on ollut elämäni niin pitkään, että uskon minulla olevan annettavaa myös kaukalon toisella puolella.

Mutta vielä en osaa sanoa tulevasta sen enempää, keskitytään nyt vain tähän liigakauteen.

Haastattelu: Ellinoora Sandell
Kuva: Timo Jakonen


Jääkiekon Liigapelit alkavat Turussa 8.9. Kaikki Tepsin runkosarjan kotipelit, ks. linkki ohessa.

Kaupungin kosketus -sarjassa ihmiset ja Turku kohtaavat.

Kaupungin kosketus -sarja