Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan eturintamaan on sijoitettu näyttelijät. Kuvassa Salo (Akseli Kouki, vas.), Hietanen (Aku Hirviniemi), Rokka (Eero Aho) ja Koskela (Jussi Vatanen). (Kuvaaja: Tommi Hynynen © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017)

Ei ihan tuntematon sotilas

27.10.2017 / Elokuva-arvostelu

Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan eturintamaan on sijoitettu näyttelijät. Se on hyvä, joskaan ei täysin omaperäinen strategia. Täysin nappiin menneet roolivalinnat palvelevat kerrontaa erinomaisesti.

Yksi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan saavutuksista oli konkretisoida sitä, miten sota jauhaa kitaansa kaikenlaiset kaverit. Louhimiehen elokuvassa kaatuu paljon tuttuja naamoja, mutta filmisota nielee kitaansa myös monta uutta, vähemmän tunnettua sotilasta.
*
Jussi Vatasen ajatus roolihahmostaan Koskelasta, oikeamielisestä suomalaisesta jokamies-hahmosta on täysosuma. Emme yhtään tiedä mitä hän kulloinkin ajattelee, mutta tiedämme täsmälleen, miten hän toimii.

Eero Aho on isällinen, omalakinen Rokka, joka tekee mitä täytyy.

Kariluotoa esittävä Johannes Holopainen lunastaa roolinsa viimeistään Mannerheimin syntymäpäiväjuhlilla, joissa hän kajauttaa onnittelulaulun saksalaisten yhteistyökumppanien teltassa. Moista rekisteritajua ei ole suomalaisessa epookkikontetekstissa nähty aikoihin.
*
Louhimiehen Tuntematon on tämän päivän elokuvakerronnan keinoilla ja taidoilla toteutettu, sujuvasti etenevä kolmituntinen sotaelokuva, joka kumartaa syvään Linnan vuonna 1954 kirjoittaman alkuperäisteoksen agraariajalle. Tähän päivään se kurottelee esimerkiksi pienillä luontohavainnoilla, joissa ikuisuus on hetkessä, koppakuoriaisen askeleessa keskellä tykistökeskitystä.

Kotirintaman elämää esittelevät osuudet tuovat mukaan naisten elämää samaan aikaan toisaalla, mutta dramaturgisesti ne jäävät jossain määrin motivoimattomiksi, vaikka tuovatkin rytmitykseen ja leikkaukseen uusia ulottuvuuksia.
*
Minä en onnistu löytämään Louhimiehen Tuntemattomasta varsinaista uutta tulkintaa saati luentaa, uuden version kuitenkin. Uusi versio pitää aina sisällään myös ne vanhat edelliset. Tuttua tarinaa ei enää saa täysin tuntemattomaksi.

Elokuvan maagisten mahdollisuuksien edesssä tuttuuden ei kuitenkaan pitäisi olla ongelma eikä mikään, taidelajina elokuva pystyy nostamaan katsojansa uusiin maailmoihin, ennalta tilaamattomiin tunteisiin, uusiin oivalluksiin. Nyt niin ei käy, Tuntematon pitää katsojansa elokuvateatterin penkissä.

Ehkä se seuraava, se neljäs sitten aikanaan. Josko sitten tarjottaisiin myös uutta ajateltavaa. Nyt enemmänkin keskitytään kunnioittamaan.

***

Teksti: Anna Eloaho