Piirros: Ulriikka Lipasti

Suomi 100 000

01.12.2017 / Talvilehti - Matti Mäkelä

Itsenäinen Suomi täyttää 100 000 vuotta 6.12. vuonna 101 917. Miltä Suomi ja Turku silloin näyttävät? Onneksi tulevaisuuden ennustaminen on päinvastaisista väitteistä huolimatta helppoa. Vaikeaa on ainoastaan oikeaan osuminen.

Osumistarkkuuden parantamiseksi on viisasta lähestyä asiaa eri näkökulmista. Taloustieteen kunniakkaisiin perinteisiin kuuluu ennustaa kaiken jatkuvan tulevaisuudessa samalla tavalla kuin ennenkin (tämä sen vuoksi, että muutoin laskentakaavoista tulisi ihan mahdottoman hankalia). Vuoden 1917 jälkeen Suomen ostovoimakorjattu bkt/henkilö on kasvanut 15-kertaiseksi. Tästä voi siis päätellä, että tasaisen vauhdin taulukolla jo vuonna 2917 bkt on 38443359375-kertainen itsenäisyytemme alkuhetkeen verrattuna. Toisin sanoen: 101 000 -luvulla meillä kaikilla on hilloa ihan älyttömästi.

Monelle muullekin tulevaisuus näyttää olevan toivoa täynnä. Esimerkiksi Sapiens- ja Homo Deus -kirjoillaan maailmanmaineeseen noussut historioitsija Yuval Noah Hararin mukaan jo nyt köyhyyden, kulkutautien ja sotien kaltaiset vitsaukset ovat muuttuneet ”kontrolloimattomista luonnonvoimista ratkaistavissa oleviksi haasteiksi”. Tulevaisuudessa vauhti vain kiihtyy ja jopa kuolema muuttuu pitkälti ”tekniseksi ongelmaksi”. Näin runollisesti asian näkee puolestaan tähtitieteilijä Esko Valtaoja uutuusteoksessaan Kohti ikuisuutta: ”Me luomme maan, jota ei vielä ole; rajattomien mahdollisuuksien tulevaisuuden.”

Kaikki eivät jaa Valtaojan ja Hararin optimismia. Esimerkiksi tähtitieteilijä Martin Reesin mukaan alkanut vuosisata on 50 prosentin todennäköisyydellä ihmiskunnan viimeinen. Samoilla linjoilla on osa-aikainen kalastaja ja kokopäiväinen tuomiopäivänjulistaja Pentti Linkola, jonka mielestä on ”selvää, että sadan vuoden kuluttua tätä lajia ei ole olemassa ollenkaan”.

Kirjallisuus ja elokuvat tuntuisivat tukevan Linkolan ja Reesin näkemyksiä: ihmiskunnan syöksee perikatoon ylikansoitus ja resurssipula (Mad Max), paha tekoäly (Terminator), totalitaarinen yhteiskunta (1984, Uljas uusi maailma) tai käsistä karannut teknologia (Apinoiden planeetta, Viimeisellä rannalla). Taiteilijoita tosin saattavat tässä innoittaa puhtaan pessimismin ja ahdistuksen lisäksi myös ammatilliset reunaehdot: maailmasta, jossa kaikki menee paremmin kuin Strömsössä, ei vain yksinkertaisesti pysty kirjoittamaan sykähdyttävää draamaa.

Tuntemattoman sotilaan luutnantti Kariluodon sanoin: ”Kuinka meidän käy? Meidän kaikkien. Koko Suomen…” Kaikki edellä kuvatut tapahtumakulut – niin hyvät kuin huonotkin – ovat toki mahdollisia. Lopputulos riippuu ihmisen valinnoista ja jossain määrin ihan tuuristakin. Optimistien puolesta puhuu kuitenkin se, että pessimistit ovat ennustaneet kaikkia nykyisin kuviteltavissa olevia Ilmestyskirjan kauhuja maan päälle ainakin 1960-luvulta saakka (väestöräjähdys, köyhyyden kasvu, ydinsota, the horror) ja olleet jatkuvasti väärässä.

Jotakin sentään voi sanoa melkoisella varmuudella. Ensinnäkin, jos itsenäisyyspäivää juhlitaan vielä vuonna 101 917, se tehdään vähemmällä isämaallisuudella kuin nyt, koska 150-vuotiaan kansallisvaltioajattelun mahdollisuudet selvitä vielä 99 900 vuotta ovat olemattomat (ainakin, jos oletetaan ihmiskunnan selviytyvän samasta ajanjaksosta). Toiseksi, toriparkki puhuttaa ihmisiä Turussa vielä tuolloinkin.

Matti Mäkelä

• Itsenäisyyspäivän juhlatanssit Logomossa 6.12. klo 16-22.

• Luminous 100 -valotaideteos valaisee Turun linnan ja linnapuiston 6.12. huipentuen eri taidemuotoja yhdistävään Suomen luonto -teokseen.