Piirros: Ulriikka Lipasti

Onko nainen ”heikompi astia”?

15.02.2019 / Kevätlehti - Roope Lipasti

Ylioppilasaineiden aiheet heijastelevat aikaansa – joskus enemmän ja joskus vähemmän onnistuneesti.

Ylioppilaskokeiden äidinkielen aineella on aina ollut erityisen suuri merkitys. Se on pakollinen koe - 1970-luvulle saakka hylätty arvosana tarkoitti myös, että koko tutkinto meni saman tien vessanpöntöstä alas.

Reaalikokeet tulivat mukaan tutkintoon 1920-luvulla. Sitä ennen äidinkielen kokeessa piti kielen osaamisen lisäksi osoittaa yleissivistyksensä mitä moninaisimmissa aiheissa. Vuonna 1927 olisi voinut vastata esimerkiksi kysymykseen Kertokaa ristihämähäkin ruumiinrakenteesta ja elämästä. Muutamaa vuotta myöhemmin olisi voinut osoittaa tietoaan kirjoittamalla aineen Bakteerit ihmisen ystävinä ja vihollisina. Monelle nykykokelaalle voisi tuottaa vaikeuksia, jos pitäisi vastata, kuten vuonna 1919, aavistuksen asenteelliseen kysymykseen Katolinen taantumus 1500-luvulla.

Tämän jutun otsikon Onko nainen ”heikompi astia”? -aihe on vuodelta 1964. Vuodelta -67 löytyy samasta aihepiiristä Ansioäidin ongelmia ja vuoteen 1979 mennessä on edetty jo otsikkoon Maailma on miesten – kuinka kauan?. Radikaaliksi keskustelu äityy vuonna 1995: Tytöt ja pojat samoille liikuntatunneille?

Pöydän houkutuksia

Entäpä jos mennään ajassa 50 vuotta taaksepäin, vuoteen 1969. Monien nyt kirjoittavien vanhemmat syntyivät niihin aikoihin, joten millaisia aiheita silloin oli?

Siihen aikaan maa oli köyhä, joten jopa otsikkotarpeissa säästettiin – ainakaan niissä ei juuri selitelty, kuten vaikka aiheessa Israelin valtio ja arabimaat.

Voimataloutemme näköaloja olisi varmaankin puhutellut energiantuotannosta kiinnostuneita – tai kukaties puolustusteollisuuden faneja. Historiaihmisiä taas olisi ehkä kuumottanut päästä satuilemaan otsikolla Helmikuun manifestista itsenäisyysjulistukseen. Biologiaan kallellaan olevat olisivat voineet kirjoittaa aiheesta Harvinaistuvat lintulajimme.

Kirjallisuuttakin oletettiin kokelaiden tuntevan – eikä siihen aikaan annettu mitään taustamateriaalia. Kirjat piti olla luettu ihan omalla ajalla. Vuonna 1969 kirjallisuusaihe kuului: Kirjailijan sanoma jossain Ernest Hemingwayn tai John Steinbeckin romaanissa (otsikoi itse).

Toki puoli vuosisataa sitten oli myös ajattomia aiheita, kuten Herkkusuu ja pöydän houkutukset (mikään ei selvästikään muutu), Onko rantojen suojelu tarpeen (samaa ihmetellään edelleen) sekä Työttömyyden ongelma (jota ei ole saatu kukistettua tähän päivään).

Susia ja vaalimainontaa

Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1979, äidinkielenaiheissa oli tapahtunut jonkinlainen muutos. Ainakin tehtävänannot olivat hieman pidempiä.

”Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa”. (Paavalin 1, kirjeestä Timoteukselle.) Otsikoksi lihavoitetut sanat.

Kirjallisuusaiheessa oli vuorossa Vaikuttava naiskuvaus suomalaisessa kirjallisuudessa (otsikoi itse). Yhteiskunnallisuuttakin löytyi: Raittiiden nuorten määrä on vähentynyt, mitä olisi tehtävä?. Sudet puhuttivat silloinkin: Susi vai poromies – kumpaa olisi suojeltava?. Aika lähellä nykyaikaa oltiin aiheessa Taloudellisuus autotekniikan tavoitteena.

Sen sijaan enää tuskin olisi aihetta Kauppa, koulu ja posti – suomalaisen kylän kiintopisteet, kun kyliltä ei nykyään löydy kauppaa, koulua eikä postia.

Vaalit ovat taas tulossa, joten aihe Vaalimainonnan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, olisi viiltävän ajankohtainen edelleen.

Roope Lipasti

Ylioppilaskirjoitusten 1. äidinkielen koe pidetään 12. maaliskuuta.