Kesän 10 käskyä

31.05.2019 / Kesälehti - pääkirjoitus

1. Minä olen aurinko, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. Jos Minä näyn taivaalla, sinähän tulet ulos.

2. Älä lausu turhaan Minun nimeäni, mutta ennen kaikkea älä laula ”Vielä on kesää jäljellä” tai jos laulat niin sinut saa heittää Aurajokeen.

3. Muista että elämä on lyhyt, joten pyhitä kesäloma lomailuun, joen rannalla paseraamiseen, lukemiseen ja jäätölötöttöröihin.

4. Kunnioita muita lomalaisia äläkä ördää paitsi jos olet porilainen, silloin asialle ei voi mitään.

5. Älä tapa. Paitsi hyttysiä ja aikaa ja jättiputkia. Ja hirvikärpäsiä. Ja punkkeja. Myös paarmoja saa tappaa.

6. Jos olet kesäleski, niin mieti kaksi kertaa ennen kuin alat kauheasti vonkaamaan, mutta jos se edelleen tuntuu hyvältä idealta, niin omapa on asiasi.  

7. Älä varasta ihmisten huomiota yrittämällä uida tält pualelt toispualel tai päinvastoin.  

8. Älä lausu väärää todistusta sanomalla esimerkiksi että ”Tampere on hienompi kesäkaupunki kuin Turku”.

9. Älä tavoittele muiden drinkkejä, osta oma, niitä saa jokilaivan tiskiltä.

10. Älä tavoittele naapurin puolisoa vaikka hän olisi ottamassa vähissä vaatteissa aurinkoa pihalla. Ennen kaikkea jätä hänen lehmänsä rauhaan. Inhottaa ajatellakin.
*
Noilla luulisi kesästä selviävän. Ei muuta kuin Turun Aika kainaloon ja jokirantaan nauttimaan!

Roope Lipasti,
Turun Ajan päätoimittaja

P.S. Edellisessä lehdessä oli virhe tietokilpailussa. Jarkko Laineella on kuin onkin pieni patsas Turussa. Se sijaitsee osoitteessa Kupittaankatu 69. Sorry.