Jukka Kittilä (vas.) ja Jaakko Mikkola keräävät Ruisrock-tarinat kirjaksi.

Ruisrock-tarinat talteen

31.05.2019 / Turkuvisa-haastattelu

Mitä yhteistä on Jukka Kittilällä, Jaakko Mikkolalla ja Ismo Alangolla? – He kaikki ovat kuunnellet Ruisrockissa musiikkia Kansanpuiston putkasta käsin.

Tarkennetaan nyt sen verran, että Alanko oli ainoa joka oli lukittu sinne: tämä tapahtui vuonna 1979, jolloin nuori Ismo oli festareilla Clashia katsomassa ja päätyi telkien taa. Toimittajat Kittilä ja Mikkolakin ovat olleet kyseisessä putkassa monta kertaa, mutta se johtuu siitä, että Turun Sanomilla on siellä yleensä toimitus festarien aikaan.

- Ainakin viimeiset viisi vuotta olemme enemmän ja vähemmän kahdestaan olleet vastuussa Ruisrockin uutisoinnista ja siinä on sitten tullut samalla tutustuttua myös festivaalin historiaan. Sitä kautta syntyi sitten ajatus, että voisimme tehdä 50-vuotisjuhlan kunniaksi historiikin. Johnny Kniga innostui asiasta ja parhaillaan kokoamme materiaalia, kertoo Kittilä.

Mitään rockpoliisihistoriikkia ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä, vaan ote on elämyksellinen:

- Koetamme vastata kysymykseen mikä tekee Ruisrockista Ruisrockin. Historia-aineiston lisäksi keräämme kirjaan kävijöiden – sekä tietenkin myös artistien - muisteluita ja tarinoita vuosien varrelta, Mikkola kertoo.

Näitä tarinoita on paljon jo tullut, mutta edelleen mahtuu mukaan. Tarinat saavat olla suuria tai pieniä – jo nyt näkyy, että niiden kautta avautuu kiinnostavia näkökulmia festivaaliin:

- Monissa tarinoissa korostuu, kuinka todella suuri merkitys Ruisrockilla on turkulaisille ja koko Turulle, Kittilä miettii.

- Ja tietenkin artisteille: Rantalava on suorastaan myyttinen areena esiintyä, se on käynyt ilmi monista haastatteluista, Mikkola sanoo.

*

Kittilän & Mikkolan menovinkit Turun kesään

1.
Kesärauha-festivaali 14.-15.6. Suurtorilla.

- Siellä on Suomi-indien kärkikaarti Ismo Alangosta alkaen nuorempiin tekijöihin. Bonuksena on 16.6. vielä Lisärauha, jossa minä odotan erityisesti Kingston Wallia, kertoo Jaakko Mikkola.

2. Robin Hood Vartiovuoren kesäteatterissa 13.6. alkaen.

- Tässä vinkissä on ohjaajan oma lehmä ojassa, mutta Robin Hoodin tarina on kiehtonut jo vuosisatoja ja kiehtoo yhä! Vartiovuoren Robbari on leikkisä seikkailu, joka sopii koko perheelle, sanoo Jukka Kittilä.

3. Turku Animated Film Festival 21.-25.8.

- Tämäkin tuore tapahtuma kertoo mainiosti siitä, kuinka Turussa on vireää meininkiä vapaalla taidekentällä - uusia tapahtumia syntyy jatkuvasti. Soisi, että kun tällaisia hienoja juttuja järjestetään, myös yleisö löytäisi ne, miettivät Kittilä ja Mikkola.  

Haastattelu & kuva: Roope Lipasti

• Ruisrock 5.-7.7.2019.
• Tarinoita ja muisteloita Ruisrockista voi lähettää osoitteeseen ruisrock50@gmail.com tai Facebookissa: Ruisrock 1970-2020 -tietokirja.

Turkuvisan kysymykset ja vastaukset löytyvät painetusta Turun Aika -lehdestä. Lehti löytyy jakopisteistä ympäri kaupunkia!