Piirros: Ulriikka LipastiPiirros: Ulriikka Lipasti

Rakentamisen ihanuus ja kurjuus

04.09.2020 / Syyslehti - Matti Mäkelä

Niin kuin hyvin tiedetään, ovat erilaiset rakentamiseen liittyvät projektit pääsääntöisesti epäonnistumaan tuomittuja. Järkähtämättä aikataulut venyvät, budjetit kasvavat ja toivottu lopputulos karkaa yhä kauemmas, vaikka ihmiset tapansa mukaan kaikkensa ponnistaen yrittävät estää vääjäämättömän.

Lohdullista on, että ongelma tuntuu olevan yleisinhimillinen. Ja kuten niin usein, suuressa maailmassa ongelmat skaalautuvat ihan toiselle tasolle kuin Turussa tai edes koko Suomessa. Aloitetaan vaikkapa Mylly-sillasta, joka otettiin käyttöön vuonna 1975. Erilaisista teknisistä ongelmista huolimatta silta sinnitteli vuoteen 2010, jolloin se painui notkolle ja jouduttiin purkamaan. 35 vuotta ei tunnu kovin pitkältä elinkaarelta sillalle, mutta esimerkiksi Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa 1.7.1940 avattu Tacoma Narrows Bridge sortui vain reilu neljä kuukautta avajaisten jälkeen. Aikanaan maailman kolmanneksi suurimman riippusillan (pituus 1524 metriä) ongelmat olivat toki näkyvillä jo rakennusvaiheessa, sillä silta huojui tuulessa niin paljon, että osa sen rakentajista tuli merisairaiksi.

Lontoon Millennium Bridge avattiin 10.6. vuonna 2000 ja suljettiin vakavan suunnitteluvirheen takia kahta päivää myöhemmin. Ongelmana oli, että sillalla kävelevien ihmisten liike sai sen heilumaan puolelta toiselle ja joidenkin ihmisten taipumus sovittaa askelensa heilunnan tahtiin vahvisti heilahduksia. Suunnittelijoiden kannalta noloa oli, että ongelma johtui resonanssi-ilmiöstä, joka kuuluu fysiikan alkeiskurssien sisältöihin. Silta avattiin uudelleen vasta puolitoista vuotta myöhemmin.

Siirrytään sitten aikatauluihin ja budjetteihin. Turun kaupunginteatterin remontti valmistui aikanaan vuoden myöhässä ja budjetti ylittyi 20 miljoonalla eli noin 80 prosentilla. Logomon sillan pitäisi puolestaan avautua käyttäjille 2,5 vuotta suunniteltua myöhemmin budjettiylityksen ollessa noin 50 prosenttia. Luvut tuntuvat isoilta, mutta ei näitäkään kannata maailmalla juuri huudella. Esimerkiksi Berliinin uuden lentokentän valmistuminen on jo nyt lähes yhdeksän vuotta aikataulusta jäljessä ja budjetti on kivunnut 2,5 miljardista eurosta ainakin kuuteen miljardiin.

Sydneyn oopperatalon piti puolestaan valmistua tammikuussa 1963 seitsemän miljoonan Australian dollarin hintalapulla. Lopulta talo vihittiin käyttöön yli kymmenen vuotta myöhässä lopullisen budjetin ollessa hulppeat 1357 prosenttia alkuperäistä suurempi (loppuhinta 102 miljoonaa Australian dollaria).

Berliiniläisten murheenkryyni ja Australian ikoninen maamerkki kalpenevat todellisten mestariluokan aikataulun- ja budjetinvenyttäjien rinnalla: Iisakin kirkon rakentaminen kesti 40 vuotta ja Barcelonan Sagrada Familia -kirkkoa on toistaiseksi rakennettu 138 vuotta. Erityisesti jälkimmäisen kohdalla budjettiylitysten laskeminen taitaa siirtyä laskentatoimesta kvanttifysiikan puolelle.

Rakentamisen lopputulos on budjettia ja aikatauluja tunteikkaampi asia. Esimerkiksi Turun kirjastosillan epäiltiin tuhoavan maamme historiallisimman kulttuurimaiseman, pariisilaiset vaativat aikanaan vuonna 1889 valmistuneen Eiffel-tornin välitöntä purkamista kaupunkikuvaan sopimattomana ja lama-aikana rakennettua Empire State Buildingia pilkattiin Empty Space Buildingiksi. Sittemmin kirjastosiltaan kohdistettu kritiikki on vaimennut sen upeuden ja kätevyyden (siitä pääsee joen yli) vuoksi. Samoin pariisilaiset ovat nykyään ihan sinut torninsa, newyorkilaiset pilvenpiirtäjänsä ja sydneyläiset oopperatalonsa kanssa, Turun kaupunginteatteri on remonttinsa jälkeen ollut teknillisesti ja taiteellisesti suurmenestys, ja tietysti katalonialaisten mielestä Sagrada Familiaa voidaan aivan hyvin rakentaa vielä ainakin toiset 138 vuotta.

Ehkä siinä onkin rakentamisen syvin olemus: kaikkien vastoinkäymisten ja ponnistelujen jälkeen syntyy jotakin hienoa, kaunista ja rakastettavaa.

Teksti: Matti Mäkelä