Alphonse Mucha: Lorenzaccio, litografia 1896. koko 218 x 74.2. Copyright © Mucha Trust 2006Alphonse Mucha: Lorenzaccio, litografia 1896.

Näytelmä nimeltään Sarah Bernhardt

26.05.2006 / Teksti: Anna Kortelainen

Jos jumalainen Sarah Bernhardt saapuisi nyt Turkuun, olisi kaupunki sekaisin monta päivää. Sarah oli 1800-luvun lopulla ehkä maailman tunnetuin näyttelijätär. Hän sai aikaan merkillisiä asioita minne tahansa menikin: varsinkin kiertueilla fanit ympäröivät hänet, miltei talloivat jalkoihinsa hotellin ovella ja yrittivät koskettaa tai jopa leikata palan hänen vaatteistaan... Hänellä oli tapana sanoa vetävänsä puoleensa kaikenlaisia vinksahtaneita. Kypsällä iällä kirjoittamassaan näyttelemisen opaskirjassa Madame Bernhardt luonnehtii kohteliaammin omimmaksi yleisökseen runoilijat, haaveilijat, opiskelijat, hermoherkät neurasteenikot ja nuoret tytöt.

Ympäri läntistä maailmaa löytyy muistelmia diivasta tyyliin ”näin Sarahin näyttämöllä enkä ole ollut entiseni sen jälkeen”. Syksyllä 1885 nuori Sigmund Freud lähetti Pariisista kirjeen morsiamelleen ja kertoi Sarahin ”ihanasta väräjävästä äänestä” ja muutenkin unohtumattoman viettelevästä olemuksesta näyttämöllä.

Mutta julkisuuteen pääsi myös tahallisia häväistyksiä, sillä näkyvyytensä takia Sarah oli houkutteleva kohde parjaamiselle. Entinen ystävätär Marie Colombier julkaisi paljastuskirjan, jossa hän juoruili Sarahin hermojen pettämisestä. Yhdysvaltojen kiertueellaan Sarah oli sekoillut vuorosanoissaan ja saanut hysteerisen naurukohtauksen kesken Kamelianaisen esityksen. Lööppikamaa! Myös Sarahin värikkäät rakkausjutut ja hänen juutalaisuutensa saivat keltaisen lehdistön teroittamaan raateluhampaitaan.

Sarahin hahmoa käytettiin myös surutta erilaisissa kaupallisissa hankkeissa. Kaikkein suurinta kohua herättivät hänen miesroolinsa, joiden PR-kuvilla myytiin muutakin kuin Sarahia. L’Aiglon-näytelmän rooli Reichstadtin univormupukuisena kreivinä ikuistettiin valokuviin, joita painettiin medaljonkeihin, viuhkoihin ja karamellipapereihin. Toisessa miesasussaan, sotisovassa Jeanne d’Arcin roolissa, Sarah on ikuistunut myös Eugène Grasset’n piirtämään julisteeseen. Grasset oli Alphonse Muchan kanssa Sarahin visualisoinnin suuria arkkitehteja. Muchan (1860-1939) mainosjulisteilla oli jo omana aikanaan eräänlainen kulttimaine: kollega Adolphe Willette piirsi puolikateellisen pilapiirroksen, jossa nuori tyttö polvistuu kylätielle hartaaseen rukoukseen Muchan tienvarsijulisteen eteen. Tyttö kun ei tajua, ettei kyseessä ole Neitsyt Marian kuva, vaan Meusen olutmainoksen majesteetillinen pin up -hempukka.

Alphonse Muchan miltei narkoottisen tyylikäs piirrosjälki ja myyttinen Sarah palvelivat toinen toistaan aivan ihanteellisella tavalla. Kuva ja ikoninen hahmo ovat yhtä – emmekä me voi enää tietää, mikä oli totta, mikä kuvaa, sillä emme voi nähdä emmekä kuulla Sarahin elämäntyötä. Sarahin julkisuuskuva, jumalointi, pahat puheet ja näyttämöroolit sulautuivat ihmeelliseksi auraksi, joka seurasi häntä aina. Hän oli niin julkinen, ettei kukaan tiennyt hänestä itse asiassa mitään. Hän oli arvoitus ja kaikkien arvoitusten joukossa kiinnostavin. Hän näytteli aina, vai eikö hän näytellyt koskaan?

Anna Kortelainen

Alphonse Mucha Art Nouveaun pyörteissä, Turun Taidemuseo 9.6.-31.8.2006