pienellä riskillä porissa

28.05.2004 / teksti putte wilhelmsson

Pori on mukava rantakaupunki, jonne tänä kesänä uskaltaa mennä vaikka heinäkuussa. Riski kävellä vahingossa jazz-konserttiin on pieni, jotain kymmenen prosentin luokkaa.

Festivaalin useimmilla ja isoimmilla keikoilla soi taas rytmiblues, vuoden konserttitapaus on lähinnä änkyrämodernistista ääninäyttämötaidetta.

Ranskalaisen klarinetisti Louis Sclavisin kvintetin kilahdukset siellä ja törähdykset täällä rakentavat elektronisesti käsiteltyä, hyvin nuukasti svengaavaa tapettia. Kiertueen teemana on Ernest Pignon-Ernestin käsitetaiteellinen näyttely, joka reilu vuosi sitten levittäytyi pitkin Napolin seiniä.

Tapahtuma tulee jakamaan suomalaisen musiikkiyleisön kahtia. Niihin, jotka olivat paikalla, ja niihin, jotka myöhemmin valehtelevat olleensa paikalla.

Myös Joey DeFrancesco jakaa keikoilla kävijät. Toista puolikasta edustaa DeFrancesco, joka uskoo, että hän funkahtavan urkujen soiton ohella osaa myös laulaa.

Kurt Rosenwinkelin uusin fuusiohenkinen levy oli hop mutta ei ihan hip, mikä osoitti lähinnä sen, ettei jazzkitaristi välttämättä löydä sähkövempaimista kiinnostavia rytmejä, vaikka kitara lasketaankin jazzin rytmiryhmään.

Rosenwinkel on silti trendikkään ihmisen valinta.

Yhdessä saksofonisti Mark Turnerin kanssa hän on jazzin The Crash, nörttiys on viileää -koulukunnan keihäänkärki. Tosin tähtikumppanin vaihtuminen supertähti Joshua Redmaniin horjuttaa huolellista tasapainoa. Nyt bändi näyttää puoliksi seksikkäältä, ihan oikeasti, vaikka soiton kokeilevuus on voinut samalla kärsiä. Redmanin uusimpien, sinänsä erinomaisiin levyjen sanoma kun on lähinnä se, ettei otsikoihin kyllästynyt Redman halua enää itseään pidettävän "jazzin tulevaisuutena".

Entä ajattelevan ihmisen valinta?

Ranskalainen pianisti Jean-Michel Pilc. •

Wilhelmsson on turkulainen kriitikko

Linkkejä:

www.porijazz.fi