Kuvassa Merja Salmela. Valokuva Mikko Ijäs.

Paniikki päättyy

03.05.2002 / Teatteri

Taideakatemian historialliselta ensimmäiseltä musiikkiteatterin vuosikurssilta valmistutaan tänä keväänä. Vahvaan kollektiivisuuteen opintojensa aikana tottuneet mustelaiset pääsevät henkilökohtaisissa lopputöissään esittelemään paitsi erilaisia lähestymistapoja musiikkiteatteriin, myös omia yksilöllisiä näkemyksiään. Jäljellä olevista viidestä esityksistä saa torstaina Taideakatemian Köysiteatterissa ensi-iltansa Merja Salmelan Lemmentottumuksia ja Marja Skaffarin yhdessä teatterilinjalta valmistuvan Pasi Mäkelän kanssa tekemä Musta tuli. Ensin mainittu on kertomus siitä miten enkeleitä vietellään ja jälkimmäinen tutkii rajoja intimiteettisuojaa uhmaten, mutta viihteellisyyttä unohtamatta.