Turun Seudun Musiikkiopisto



Turun seudun musiikkiopisto antaa oppilailleen mahdollisuudet elämänikäiseen musiikin harrastamiseen. Myös tie musiikin ammattiopintoihin kulkee useimmiten musiikkiopiston kautta.

Turun seudun musiikkiopisto aloitti toimintansa vuonna 1996. Sen toiminta-alueeseen kuuluu Turun kaupungin lisäksi noin 20 ympäristön kuntaa. Musiikkiopistossa on yhteensä noin 1200 oppilasta.

Alle kouluikäiset lapset aina 3 kuukauden iästä alkaen voivat käydä musiikkileikkikoulussa. Vanhemmat oppilaat opiskelevat eri soittimien soittoa tai yksinlaulua.

Musiikkiopisto antaa taiteen perusopetuksesta annetun lain tarkoittamaa musiikin laajan oppimäärän opetusta. Opetusohjelma noudattaa opetushallituksen antamien opetussuunnitelmien perusteita.

Oppilaita musiikkileikkikouluun otetaan ilmoittautumisen perusteella. Soittimien ja laulun opetukseen oppilaat valitaan keväällä pidettävän pääsykokeen perusteella.

Musiikkiopiston kanslia ja suurin osa opetustiloista sijaitsevat Martin kaupunginosassa entisessä Normaalilyseossa. Ympäristön kunnissa annetaan opetusta peruskoulun tiloissa.

Valtion ja toiminnassa mukana olevien kuntien avustusten ansiosta musiikkiopiston lukukausimaksut ovat kohtuullisia.

Yhteystiedot

Osoite
Mestarinkatu 2
20810 Turku
Turun karttapalvelu

WWW

Puh.
(02) 234 4505