Vinokino

-

www.vinokino.fi

koordinaattori@vinokino.fi

Elokuvia sateenkaaren kaikissa väreissä.

Vinokino on Suomen ainoa elokuvafestivaali, jolla näytetään ainoastaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tarinoita kertovia elokuvia. Ohjelmistoon valitut elokuvat käsittelevät seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta monipuolisesti.

Ohjelmisto koostuu lyhytelokuvakoosteista, dokumenteista ja pitkistä elokuvista eri maista. Pyrimme valitsemaan mukaan eri tyylilajien elokuvia, niin komediaa kuin draamaakin, laatua unohtamatta. Kaikki elokuvamme eivät välttämättä ole helppoja katsottavia, sillä koemme tärkeäksi nostaa esiin ajankohtaisia ja vaikeitakin aiheita.

Vinokinon järjestää Turun seudun Seta ry (TuSeta) joka on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen organisaatio. Yhdistyksen tarkoitus on vähentää seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvien asenteiden ja normien aiheuttamaa eriarvoisuutta.

TuSeta saa festivaalin järjestämiseen toiminta-avustusta valtion Taiteen edistämiskeskukselta ja Turun kaupungin nuorisolautakunnalta. Tukijat, yhteistyökumppanit ja vapaaehtoiset ovat välttämättömiä voittoa tavoittelemattoman festivaalin järjestämiseksi.


Postitusosoite: Vinokino / Tuseta ry, PL 288, 20101 Turku.

Tulevia tapahtumia