…ja ihmisillä hyvä tahto

30.11.2007 / Joululehti

Joulu tulee! Sitä odotellessa sairaanhoitajat haluavat ylös palkkakuopasta. ”Keskoset jätetään kuolemaan”, lööppi julistaa. ”Rahat tai henki”, mielenosoittajan kyltti huutaa. Ihmishenkiä tullaan menettämään. Miksi lupaukset aina petetään? Emme jaksa enää. Uusi aamu saa, ja Suomessa kirjoitetaan jälleen uusi luku silmittömän väkivallan historiaan. Jokela school massacre: “Verilöylyssä kuoli yhdeksän.” ”Murhaaja suunnitteli tekoaan kuukausia.” ”Kouluun meno pelottaa.” Kansakunta herää huolehtimaan lapsistaan. Emme toivu tästä koskaan. ”Internet on musta aukko, joka voi nielaista harhapoluille eksyneen nuoren”, kirjoitetaan. ”Vihan yhteisöissä häiriintyneet lietsovat toisiaan.” On paha olla. Yhteiskunta on sairas. Ja jälleen uusi päivä valkenee ja sylkee uutisensa ihmisten silmille. Televisiossa nainen raahautuu eteenpäin pallo jalassa… Niin on raskasta, kun valtio sorvaa pakkolakia, jolla sairaanhoitajia määrätään pelastamaan kuolemanvaarassa olevia. Uusia Massacre –viestejä julkaistaan. Kyse on vitseistä. Jätkien heittämästä läpästä. ”Ei me hei tajuttu, mitä me tehdään”.

Että ei oikein tajua, mitä tekee, voiko sitä pitää ihmeenä. Aivopesu on käynnissä 24 tuntia vuorokaudessa, joka tuutista. Lukion rehtorit risteilevät kun pitäisi olla koulussa lohduttamassa massamurhasta järkyttyneitä lapsia. Televisiossa riehuu joukko sarjamurhaajia. Tietokonepelissä se, joka tappaa eniten, on paras. ”Shoot them all” on elokuvateatterissa pyörivän elokuvan nimi. Tarjolla on myös Halloween, kaksi muuta kauhuelokuvaa, muuten vain väkivaltaiset Amerikan gangsterit ja Resident Evil: Tuho ja niin edelleen. Leikkuri vie rahaa koululaitokselta, psykiatrisesta terveydenhoidosta; musiikkikanavalla naiset kiemurtavat alusvaatteissa. Kun missä tahansa päin maailmaa tapahtuu jotakin pahaa, me tiedämme sen nanosekunnissa. On joukossa sentään yksi hyväkin uutinen: Alkot menevät lakkoon ja lukitsevat ovensa. Minun puolestani voisivat olla lakossa aina. Kaikki, jopa sopivan läpän luonteesta erehtyneet koulupojat, tietävät, että paha olo ja väkivalta ovat totta, kun taas jotkut muut asiat, niin kuin vaikka Joulupukki, eivät ole.

Se, että Joulupukki ei ole totta, surettaa minua. Olisikin maailmassa yksi punanuttu, jonka tehtävä olisi muistaa muita, ilahduttaa heitä toteuttamalla heidän toiveensa, palkita kiltteydestä, hemmotella lapsia ja aikuisia antamalla lahjoja. Surulliselta tuntuu myös se, että niin moni fiksu ja valaistunut ihminen pitää joulua vihoviimeisenä kulutusjuhlana. Nimittäin: minä rakastan Joulua. En pidä rapukestejä, lähettele kortteja, muista syntymäpäiviä, mutta joulun muistan. Lahjoja ostaessani ajattelen niiden saajia, ja vielä tarkemmin: ajattelen hyvää niiden saajista. Jos tänä jouluna ei saisikaan joulumusiikista ihottumaa, vaan iloitsisi siitä, että sen sävy ja sanoma sentään ovat erilaiset kuin useimpien uutisten. Jos lahjoja suunnitellessaan ei antaisikaan päänsä täyttyä ikävällä kolikkojen kilinällä vaan ajattelisi kuinka hienoa, että on pakotettu muistamaan muita. Ja voihan sitä aina antaa jotakin, joka ei ole uutta ja maksa, jos haluaa välttää kulutusta.

”Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.” Jos lauseen alku on vaikea toteuttaa, niin loppu on helpompaa. Jokainen päättää omalta osaltaan.

Teksti: Niina Repo