Valokuva Janne Puurunen.

yllättäviä kentällisiä naantalissa ja uudessakaupungissa

30.05.2003 / teksti: putte wilhelmsson

Jos kesäkonsertin järjestäjä päättää rakentaa illan sinfonisen musiikin ympärille, tehtävä voi olla helppo. Otetaan esimerkiksi Mahlerin yhdeksäs. Ja siinä se sitten onkin. Maailmantuskaa syvällisemmin ymmärtävä kapellimestari venyttää sen luontevasti yli satunnaisen konserttivieraan kipupisteen – noin sata minuuttia – minkä jälkeen nälättää, pissattaa ja lapset pitäisi hakea pois anopilta. Muuta ei ehditä kuunnella.

Kamarimusiikkifestivaaleilla ollaan hankalammassa tilanteessa. Teokset ovat lyhyempiä, puolituntisia ja allekin, joten niitä pitää jotenkin yhdistellä täydemmän nautinnon varmistamiseksi. Myös kamariorkesterien soitinvalinnat voivat olla melkein mitä tahansa, mikä pitää ottaa huomioon. Perinteisellä jousikvartetilla on valittavanaan loputon määrä musiikin historian nerokkaimpia jousikvartettoja, mutta jos paikalle on kutsuttu huilisti ja sähköinsinööri soittamaan Kaija Saariahon elektronis-akustista nykyklassikkoa, Noanoaa, mistä löydetään samalle kokoonpanolle sopiva encore?

Yhdistämisen periaatteita on monia. Mielikuvitukseton henkilö esittää samassa tilaisuudessa saman tyylisuunnan tai peräti saman säveltäjän teoksia. Pääsääntönä kuitenkin on, että nimenomaan mielikuvitusta kesäfestivaalien järjestäjillä riittää.

Naantalin musiikkijuhlien suunnittelua on ohjannut mm. oveluus, kasvatusihanne ja siekailematon rehellisyys.

On ovelaa sijoittaa Janácekin hieno, mutta ei aivan kaikille tuttu sonaatti ennen Chopinin poloneeseja ja Beethovenin Apassionataa. Näin pianomusiikin historia kulkee toki takaperin, mutta satunnaisempikin kuulija on vielä valppaimmillaan kun Jonathan Biss tulkitsee resitaalinsa moderneimman ja tuntemattomimman teoksen.

Kolmiosainen sarja ”Sibeliuksen ajassa” on niin kasvattava, että siitä pitäisi saada opintoviikkoja. Suursäveltäjän pienimuotoisempi tuotanto soi yhdessä aikalaisten monityylisen tuotannon kanssa, mikä luo tutuille teoksille historiallisia ja maantieteellisiä mittasuhteita. Ilmassa on myös urheilujuhlan tuntua. Kuinka Janne pärjää? Debussyn sonaatti huilulle, alttoviululle ja harpulle lienee tässä sarjassa lyömätön, mutta Sibeliuksen varhainen jousikvartetto Voces intimae voittaa henkevyydessään mennen tullen änkyrämodernisti Schönbergin myöhäisromanttiseen kauteen kuuluvan Kamarisinfonian.

Rehellisyydenpuuskassaan naantalilaiset myös myöntävät, ettei ääni- ja performanssitaiteeseen taipuvaista amerikkalaista Robert Crumbia, suomalaista oman tien kulkijaa Pehr-Hendrik Nordgrenia ja wieniläisklassista W.A. Mozartia yhdistä kerrassaan mikään, joten konsertin nimeksi on annettu ”Kontrasteja”.

Uudenkaupungin Crusell-viikoilla voi kuulla lisää Sibeliusta ja Schönbergiä yhdessä soitettuna, mutta tällä kertaa kannattaa ehkä ottaa mukaan jotain hyvää lukemista. Väliin on tungettu Esa-Pekka Salosen säveltämää laulumusiikkia antiikin runoihin, joten aika voi tulla pitkäksi.

Muutoin Crusell-viikkojen musiikillisena periaatteena on, ettei mitään ulkomusiikillisia periaatteita ole. Jopa kamarimusiikillinen yleisilme hylätään, kun Sinfonia Lahti paukauttaa Sibeliuksen kuudennen Osmo Vänskän johdolla. Musiikkimaailman raamattuna pidetty englantilainen Gramophone-lehti valitsi taannoin Sinfonia Lahden ja Vänskän tulkinnan samaisen sinfonian parhaaksi saatavilla olevaksi levytykseksi. Unohtakaa jääkiekko. Suomi on maailmanmestari, maailmanmestari. •

Wilhelmsson on turkulainen kriitikko.

www.kpi.uusikaupunki.fi/crusell
www.turkumusicfestival.fi

* Jean Sibelius: Symfoni Nr 1-7 (4 cd) (CDON.com)