Turkua runoina

Timo Lappalaisen runoissa kaupungin paikat heräävät henkiin.

Timo Lappalaisen Turku-trilogian toinen osa, Turku palaa (Enostone), on juuri ilmestynyt. Kirjaksi se on monikäyttöinen: runot ovat tietenkin runoja, mutta koska jokainen runo on otsikoitu paikan mukaan, se toimii mainiosti myös opaskirjana kaupunkiin!

Ei muuta kuin kävelemään samoihin maisemiin, Koroisille, Topinojalle, Mikaelinkirkkoon, Vartiovuorelle…

Kävellyt on nimittäin kirjailijakin:

– Se miten runojen paikat valikoituvat on vähän mystinen prosessi. Etenkin kesäisin kävelen hirveästi ympäri kaupunkia ja ihan kartastakin etsin, mikä voisi olla mielenkiintoinen paikka. Toisinaan sitten vastaan tulee sellainen, josta täytyy kirjoittaa. Se on joku Turun henki, jota ajan takaa, Lappalainen kertoo.

Välitilassa, kaupunkitilassa

Runojen paikkoja yhdistää, että ne ovat tuntuneet kirjoittajalle merkityksellisiltä. Monesti paikka on jollain lailla historiallinen eli ihmisen muovaama, eräänlainen välitila luonnon ja ihmisen välillä. Sellaiset herättävät Lappalaisessa meditatiivisen tunteen:

– Olennaista on mennä paikan päälle aistimaan ja saamaan visuaalisia mielikuvia. Esimerkiksi kolerahautausmaalla tunsin kostean ruohon, kun jalat vähän upposivat siihen ja näin hautakivien mielenkiintoiset nimet. Runot syntyvät palasista, kokemuksesta, aistimuksista. Mutta tämä on kyllä ollut nimenomaan projekti. On myös tullut käveltyä niin, että ihan on kunto noussut, varmaan sen 10 000 askelta aina kerralla.

Lappalainen on asunut viimeiset kuusi vuotta Turussa, joten pystyy katselemaan kaupunkia hiukan syrjemmältä kuin paljasjalkainen. Mitkä paikat ovat erityisesti kolahtaneet?

– Kuralan Kylämäki ainakin. Se on hyvä iltakävelykohde, ja Aurajokikin on siinä lähellä. Etenkin iltaisin siellä on rauhallista ja hieno tunnelma. Maarian kirkko ja pappila ovat hienoja ja sieltä on myös lyhyt matka Koroisille. Matkalla on jännä vanha sähkölaitoksen rakennus!

Teksti ja Timon kuva: Roope Lipasti