Näyttelijä Sami Lalou harrastaa show-painia ja haaveilee takaisinmuutosta Turkuun
Nimi: Sami Lalou
Ikä: 38
Ammatti: Näyttelijä
Olet mukana Hiirenloukku-näytelmässä. Suhteesi Agathaan?
Ala-asteella luin häntä enemmänkin, esimerkiksi Roger Ackroydin murha on nerokas. Ja toki Marple ja Poirot ovat tuttuja televisiosta, Kenneth Branaghin versiotkin olen katsonut. Christien maailma on tunnistettava: hyvällä tavalla tietää mitä saa. Jos muuten Hiirenloukun tarina ei ole tuttu, ei kannata myöskään siihen aiemmin tutustua! Perinnehän on myös, että jokaisessa näytöksessä muistutetaan yleisöä, etteivät he hiiskuisi kenellekään, kuka murhaaja on.
Jos näytelmää esitetään Turussa yhtä kauan kuin Englannissa, näyttelet sitä vielä 110-vuotiaana. Uhka vai mahdollisuus?
Mahdollisuus tietenkin! Olen sellainen, että tarjoan aina aika fyysistä teatteria, hyppyjä, kuperkeikkoja ja muita, joten olisi jännä nähdä miten ne siinä iässä sujuvat…
Tässä näytelmässä ei ole kumpaakaan, mutta Poirot vai Marple?
Ehkä Poirot on tutumpi – sitä paitsi hänelläkin on viikset! Pidän siitä, kuinka itsevarma hän on. Esimerkiksi yhdessä televisiojaksossa hän näyttää kuinka mango kuoritaan oikeaoppisesti. Hän tekee sen tavattoman tyylikkäästi, mutta tekniikalla ei faktisesti millään tavalla helpoteta itse asiaa, syömistä.
Oletko ylipäänsä dekkarien ystävä?
Ei se ole omin kirjallinen genreni, joskin olen lukenut paljon dekkareita äänikirjoiksi. Agathan hyväksi on sanottava, että hän asetti riman korkealle: melkein kaikki mahdolliset juonet löytävät hänen kirjoistaan jossain muodossa. Ja jos nykyään joku asia on dekkariklisee niin se luultavasti on Christien keksimä, eikä ennen häntä koko juttua ollut.
Mikä on oma kirjallinen genresi?
Ehkä se on tietokirjallisuus. Luen paljon esimerkiksi filosofiaa. Mutta toki myös kaunokirjallisuutta. Tällä hetkellä yöpöydällä on Halldór Laxnessin Jäätikön Jumalat sekä Eric Hobsbawnin The Age of Capital: 1848–1875.
Miksi sinusta tuli näyttelijä?
Kaipa se oli lapsena vähän kuin leikki, joka vei mukanaan. Ja teatterissa sai vielä leikkiä niin että aikuisetkin leikkivät!
Koska olit ensimmäisen kerran lavalla ja miltä se tuntui?
Serkkujen kanssa meillä oli omia näytelmäjuttuja –itse asiassa dekkarihahmo Etsivä Viirunen – mutta varsinaisesti 11-vuotiaana pääsin mukaan operettiin Keravalla ja olihan se aika jännää. Yläasteella en ollut niin sanotusti cool lapsi – minua vähän kiusattiinkin – ja teatteri auttoi näkemään, että on muunlaistakin maailmaa. Sellaista, jossa voi porukka olla iältään 8-70 -vuotiaita ja kaikki tulevat toimeen keskenään.
Mikä on näyttelijän painajainen?
Joskus näen ihan oikeita painajaisia siitä, että joudun esitykseen, joka on tehty ajat sitten, enkä muista siitä mitään. Realistisempi painajainen voisi olla se, kun kerran tein monologiesityksen, jossa hahmoni esitti hyvin naisvihamielisiä ajatuksia ja jotkut luulivat, että olin oikeasti sitä mieltä!
Suhteesi Turkuun?
Asuin täällä pari vuotta äskettäin – nyt asun Espoossa – ja lapsemmekin syntyi täällä. Hän on vielä vauva mutta passiin tulee merkintä turkulaisuudesta. Aina välillä tulee mieleen, pitäisikö muuttaa takaisin. Turku on kiva kaupunki, eurooppalaisempi kuin moni muu.
Suhteesi turkulaisiin?
Aika paljon nykyään tulee kaupungilla tuttuja vastaan. Turkulaisilla vauva-ihmisillä on myös hyvä meininki: aina nyökätään, kun kohdalle osutaan. Ylipäänsä turkulaiset ovat mukavia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä. Mutta liikenne täällä on kamalaa: ei voi yhtään luottaa esimerkiksi suojateihin!
Hienoimmat paikat Turussa joissa voisi murhata Christie-tyyliin ihmisiä?
Tähtitorni ainakin. Jokivarsi muuten, mutta siellä nyt löytyy kuolleita ilman Agathaakin… Tuomiokirkko. Biologinen museo vasta olisikin hieno paikka!
Minkä kirjan tai näytelmän haluat lukea/näyttää lapsellesi, jahka hän vähän kasvaa?
Tällä hetkellä luen hänelle antiikin klassikoita, viimeksi Vergiliusta ääneen – sama se mitä luen, kun ei hän kuitenkaan ymmärrä. Myöhemmin luemme ainakin Muumit. Odotan myös kovasti, että saan lukea taas Narniat! Tiitiäisen satupuu oli minulle tärkeä pienenä, joten se myös. Ja Aku Ankat! Sieltä oppii parhaiten suomen kielen.
Miten lapsiyleisö eroaa aikuisyleisöstä?
Lapset ovat tietenkin rehellisempiä, elleivät pidä näkemästään. Lastenteatteri on myös tärkein teatterin muoto: siellä kasvatetaan uusia teatterinkävijöitä. Lastenteatteri voi myös olla hyvin tärkeää kokijoilleen. Olin esimerkiksi Ihmemaa Ozissa pelkurileijona ja näin, kuinka se antaa katsojalle mahdollisuuden peilata omia tunteita – vaikka kiusatuksi tulemista tai ylipäänsä pelkoja – että tuo tuossa on meidän kaikkien pelkureiden johtaja!
Tätä minusta ei moni tiedä…
Harrastan show-painia. Se on siis käsikirjoitettua ottelua, jossa kyllä ihan sattuu – ainoastaan nyrkkilyönnit eivät ole oikeita. Viime kesänä, kun lastenteatterissa joku vaihto meni vähän pitkäksi, minulle sanottiin että pelaa aikaa showpainimies! Ja sitten juoksin vaikka päin seinää.
Kun en ole näyttelemässä, minä…
Hoidan vauvaa. Siltä jos ehdin, niin luen. Kuntosalilla yritän käydä ja ehkä vielä joskus ehdin taas crossfittiinkin, jahka lapsi vähän kasvaa.
Haastattelu: Emmi Merilä
Kuvat: Pasi Leino
