Luostarista Kakolan portaille

Sangot kalisevat nunnien talossa: aika lähteä. Puhtaiden lakanoiden välissä näin unta,
että kieriskelin vuoteessa unettomana. Laiha, sympaattinen Kristus riippui pääni yläpuolella. Turun kirkonkellot soivat korkealta, kuin sateen yläpuolelta. Pitkään aikaan en halunnut ottaa kynää käteen. Se olin aina minä, minä. Turha syyttää ketään! Minussa lauloi jokin, joka ei laula enää.

…

Kesällä on helmat.
Se oli kiva blondi, en muista sen nimeä,
muistan miten se nauroi.
Istun kuivatelakalla Kakolan portailla,
tämä vankila on vaiennut.
Ennen täällä rapisi pensaikoissa öisin,
satoi kuin Simenonin romaaneissa.
Alhaalla Linnankadulla
paloautot ja ambulanssit
painavat kohti satamaa
pillit vinkuen,
kuin sikaa lahdattaisiin.
Painan kädet korville.
En päässyt Kakolan viimeiselle kierrokselle.
Liian moni halusi vankilaan.

Timo Lappalainen
Kirjoittaja on turkulaistunut helsinkiläinen runoilija