5 tapaa juosta maraton
Maraton koostuu kaikkiaan 42 kilometristä ja 195 metristä. Monen mielestä se on pitkä matka. Seuraavassa muutamia kokeiltuja vinkkejä matkan taittamiseen:
1. Anna kaikkesi
Legendan mukaan ensimmäisen maratonin juoksi kreikkalainen sotilas vuonna 490 ennen ajanlaskumme alkua. Kreikkalaiset olivat voittaneet persialaiset pitkän sodan ratkaisutaistelussa Marathonin kylässä ja soturin tehtävänä oli viedä ilouutinen Ateenaan. Juoksun ja viestin viemisen riemu sai juoksijan siinä määrin valtaansa, että perille päästyään hän – ehdittyään hädin tuskin sopertaa julki uutisensa – kaatui uupuneena maahan ja kuoli niille sijoilleen. Näin siitä huolimatta, että matka Marathonista Ateenaan on nykymaratoniin verrattuna vaivaiset 37 kilometriä.
2. Huijaa
Joskus ei juoksu yksinkertaisesti maita. Näin kävi esimerkiksi amerikkalaiselle Fred Lorzille, joka huomasi vuoden 1904 olympiamaratonilla voimien hiipuvan jo reilun kymmenen kilometrin juoksun jälkeen. Neuvokas urheilija nappasi lennosta taksin, jonka kyydissä hän taittoi seuraavat 15 kilometriä. Mittarikyyti piristi uupunutta kilpailijaa sen verran, että hän liittyi kilpailuun mukaan jälleen kymmenen kilometriä ennen maalia voittaen koko juoksun. Huijaus ei kuitenkaan kannattanut, sillä Lorz menetti kultamitalinsa taksikuskin tunnistettua sanomalehden kuvasta olympiavoittajan kyytiläisekseen. Kakkostilalta maratonsankariksi seppelöidyllä Thomas Hicksillä ei tosin ollut hänelläkään aivan puhtaita jauhoja pussissaan, sillä matkan aikana hän nautti piristyksekseen muun muassa konjakkia, kananmunia ja strykniiniä. Hicksin onneksi doping-sääntöjä on olennaisesti tiukennettu vasta viimeisten 103 vuoden aikana.
3. Oikaise
Oikotie on aina helpoin tapa lyhentää tolkutonta matkaa. Näin päättelivät ainakin ranskalaiset Michel Théato ja Emile Champion, jotka epäselvästi merkittyä maratonreittiä ja kotikaupunkinsa sokkeloisten katujen tarjoamia oikaisumahdollisuuksia hyödyntäen ottivat Pariisin olympiamaratonilla vuonna 1900 ylivoimaisen kaksoisvoiton. Huonommin kävi ruotsalaiselle Ernst Fastille, joka eksyi täysin reitiltä noudatettuaan paikalliselta poliisilta saamiaan ohjeita. Tällä kertaa kysymys ei ollut ranskalaisesta pahansuopuudesta, sillä ruotsalaisjuoksijan väärään suuntaan ohjannut lainvartija oli virheestään niin pahoillaan, että ampui itsensä pari päivää myöhemmin.
4. Ole erilainen
Etiopialainen Abebe Bikila hämmästytti kanssajuoksijoitaan Roomassa vuonna 1960 saapumalla lähtöviivalle paljain jaloin. Köyhän ja kengättömän juoksijaparan säälittely loppui kuitenkin lyhyeen, sillä Bikila juoksi ilman turhia painolasteja ylivoimaiseen voittoon.Vuonna 1964 Bikila voitti jälleen olympiakultaa. Tällä kertaa tossut jalassa.
5. Muista tankkaus
Spiridon Louis -niminen kreikkalainen lammaspaimen oli mukana ensimmäisen olympiamaratonin kärkijoukossa nälän yllättäessä. Huikomisen taustalla saattoi olla se tosiseikka, että Louis oli nykyaikaisia tankkausohjeita halveksien valmistautunut koitokseen paastoamalla. Vuonna 1896 juoksijoiden juoma- ja ruokahuolto oli vielä suhteellisen kehittymätöntä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi matkan varrella silmiin osunut majatalo. Sisään päästyään Louis istahti pöytään ja tilasi neljänneslitran viiniä ja juustovoileivän. Kiireettömän ja nautinnollisen lounaan jälkeen Louis palasi reitille, ohitti kaikki kanssakilpailijansa ja juoksi voittoon.
Teksti: Matti Mäkelä
16. Paavo Nurmi Marathon juostaan lauantaina 30. kesäkuuta.