Asiaa hetkessä
Aboa Vetus & Ars Novassa on esillä yhdentoista suomalaisen ja tsekkiläisen valokuvaajan töitä. Kaikki kuvaajat ovat alansa ammattilaisia, mutta kaikki myös käyttävät välinettään hyvin eri tavoin.
Toisilleen tuntemattomat taiteilijat eivät tiedä toistensa töistä tai työskentelytavoista paljoakaan. Sekä yhtäläisyydet että eroavaisuudet tulevat väkisinkin näkyviin, kun työt asetetaan rinnakkain. Rebus sic stantibus – Asioiden näin ollessa -näyttely avaa näkymän valokuvataiteen nykytilaan kahdessa maassa, samanaikaisesti. Valokuvien lisäksi esillä on myös mm. videoita ja performanssia. (ae)
Rebus sic stantibus – Asioiden näin ollessa, Aboa Vetus & Ars Nova 11.4.-25.5.