25.05.2012 | Kesälehti - Roope Lipastil

Fantasia-arkkitehtuuria Turun keskustassa

Tänä(kään) vuonna kotipuutarhurien ei kannata lähteä kisaamaan kenellä on komein sipuli. Jan-Erik Andersson pesee kaikki.

Juhannuksen jälkeen Wäinö Aaltosen museon eteen ilmestyy suuri keltainen sipuli, jonne kuka tahansa voi tulla saunomaan. Sen viereen tulee sydämen muotoinen pikkurakennus, joka toimii pukutilana. Molemmat ovat esimerkkejä Jan-Erik Anderssonin arkkitehtonisesta ajattelusta, jonka perusidea näyttäisi olevan, että rakennukset voivat myös olla hauskoja.

Vähän suurempi osoitus tästä kokeilevuudesta löytyy Hirvensalosta, jonne valmistui muutama vuosi sitten Anderssonin perheen koti. Se on lehden muotoinen ja näyttää aavistuksen siltä kuin se olisi repäisty satukirjasta. Talo on taideteos itsessään ja vaikka arkkitehtuurin professorit ennen rakentamista muuta epäilivät, talo on myös hyvin viihtyisä ja kotoinen.
– Jotkut ajattelevat, ettei Lehtitalo ole arkkitehtuuria ollenkaan. Ajatellaan, että arkkitehtuuri on aina abstrakti asia, kun taas tämä talo on esittävä. Kuitenkin arkkitehtuurilla ja taiteella on historiallisesti pitkä matka yhdessä. Vielä jugendissa rakennuksiin kuuluivat patsaat ja sen sellaiset. Sen jälkeen taidetta onkin ollut sitten vähemmän. Enkä minä tietenkään tarkoita, että kaikkien pitäisi asua fantasiatalossa, mutta sitä kyllä, että näinkin voi asua, Andersson miettii.

Perinteistä puusepäntyötä

Rakennusteknisesti Lehtitalo on lopulta varsin perinteinen puurunkoinen talo, jossa on myös vahvoja ja kauniita luontoaiheilla kuvioituja betoniseiniä. Räystäätkin ovat metrin mittaiset, toisin kuin nykytaloissa, jossa räystäitä ei ole lainkaan, mistä syystä vesi valuu minne sattuu.
– Teimme myös niin, että kirvesmiehillä oli aina viimeinen sana siinä, miten asiat toteutetaan, jotta tuli tehtyä kunnolla. Meillä olikin onni saada tänne todella taitavat miehet töihin – ei näitä ihan kuka tahansa olisi osannut tehdäkään. Ikkunatkin ovat kaikki erikoisen muotoisia.
– Rakentaminen maksoi tietenkin paljon, mutta saimme mukaan sponsoreita, minkä lisäksi taideteokset saatiin kavereilta. Ja sitten on tietenkin luovuttu muusta: meillä ei ole autotallia eikä kesämökkiä.

Lasten mielestä tavallinen

Huvittavaa on, että kun perheen lapsen päiväkotiryhmä kävi Lehtitalossa kylässä, talo ei tehnyt lapsiin suurtakaan vaikutusta. Kun lapsia nimittäin pyydettiin jälkikäteen piirtämään, mitä talosta jäi mieleen, suurin osa piirsi legopalikoita, joita Adrian-pojalla kieltämättä on aika paljon.

Kenties se johtuu siitä, että lapset ovat talojen muotojen suhteen avarakatseisempia kuin vaikka rakennustarkastajat? Ihan helpolla Andersson ei nimittäin taloaan saanut rakennusvalvonnassa läpi. Se oli vuosien prosessi ja vielä senkin jälkeen kun hankkeelle oli saatu periaatteellinen lupa, etsittiin pitkään sopivaa paikkaa.
– Täällä oli se  hyvä puoli, että naapureita ei oikein ole, joten ei tarvinnut pelätä, mitä naapurit sanovat. Hirvensaloseura on kyllä hyväksynyt tämän Ja K-kaupassa kun käyn, niin yleensä palaute on ollut myönteistä. Usein kommentoidaan, että talo piristää kivasti työmatkaa.

Sipulikattoinen kerrostalo

Wäiskin eteen kesäksi tuleva Sipulisauna jatkaa Lehtitalon (ja jugendin) filosofiaa sikäli, että senkin muoto on otettu suoraan luonnosta. Sisällä saunassa sipulinkynnet muodostavat luontevasti istumapaikat, minkä lisäksi sauna myös puhuu: se reagoi äänillä kun heitetään löylyä –  äänet ovat chicagolaisen äänitaiteilija Shawn Deckerin käsialaa.

Alun perin Sipulisauna tosin piti rakentaa ihan muualle:
– Minulla oli projekteja Moskovassa ja Pietarissa, joissa näin kirkkoja sipulikupuineen. Tämä olikin alun perin ajateltu 60-luvun kerrostalon katolle. Siitä olisi tullut hauskannäköinen siellä ylhäällä. Mutta se oli hankala toteuttaa, joten sipulisauna meni ensin viime kesänä Kupittaan maauimalaan ja nyt sitten Wamin eteen.

Ja vaikka sauna on tehty modernista lasikuidusta, siitä löytyy myös historiallinen näkökulma:
– Ihan ensimmäiset saunathan ovat olleet enemmän tai vähemmän samanmuotoisia: siis teltta jonka keskellä tuli ja savu nousee keskeltä ylös.

Roope Lipasti

Sipulisauna Ekoluodolla, Itäinen rantakatu 38, 26.6.-19.8. Avoinna ti-su klo 12-18. Vapaa pääsy (yksityisvuorot maksullisia). Ks. linkki ohessa.

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti