Milka Rasimus on TYT:n Charlie Sheen. (Kuvaaja: Jouni Kuru)


02.12.2014 | Teatteri

Harharetkeilijä ja jäännöserämies

Surullisenkuuluisalla eikä ihan kaikkein freesheimmällä Hollywood-tähdellä Charlie Sheenilla on kunnia saada lainata nimensä Turun ylioppilasteatterin 55. toimintavuoden viimeiselle ensi-illalle. Kokonaisuudessaan Pia Virtasen käsikirjoittaman ja Jukka Kittilän ohjaaman näytelmän nimi kuuluu muodossa Charlie Sheen. Nyt – Odysseia vähän ennen kuin.

Näytelmä on tarina työnsä ja tarkoituksensa kadottaneen säätiedottaja Charlie Sheenin harharetkestä halki pysähtyneen ilmaston ja itseensä eksyneiden ihmisten. Viiden näyttelijän voimin toteutettavat harharetket hyödyntävät siis paitsi aikoinaan mm. isänsä tähdittämässä Ilmestyskirja. Nyt. elokuvassa avustaneen poika-Sheenin nimeä, myös ukko Homeroksen Odysseiaa. (ae)

Pia Virtanen: Charlie Sheen. Nyt – Odysseia vähän ennen kuin, ensi-ilta Turun ylioppilasteatterissa perjantaina 5. joulukuuta.

Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti