Koreografi Sanni Sihvola on tarttunut vaativaan aiheeseen teoksessaan Helene S. - Valon Kajoama.


07.10.2005 | Tanssi

Helenen jäljillä

Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin taidemaalareihin lukeutuva Helene Schjerfbeck (1862-1946) lienee elämänsä elämän ja tekemänsä taiteen takia sangen vaativa aihe työstäjälleen. Asioiden todellisen luonteen äärelle tinkimättömästi ja itseään säästämättä pyrkinyt Schjerfbeck kun on itse tehnyt sen kaiken niin vahvasti, että voisi kuvitella Helenen elämään tarttuvilla jälkipolvilla polvien tutisevan asian äärellä.

Koreografi Sanni Sihvola tarttuu kuitenkin rohkeasti aiheeseen, hän on tehnyt Schjerfbeckin elämään ja taiteentekotapaan pohjautuvan tanssiteatteriteoksen nimeltä Helene S. – Valon Kajoama. Kolmelle naistanssijalle tehty koreografia kuuluu Läntisen tanssin aluekeskuksen tänä vuonna tukemiin tanssiteoksiin. (ae)

Helene S. – Valon Kajoama, ensi-ilta Turun vapaan tanssin näyttämöllä, Barker-teatterilla perjantaina 7. lokakuuta.

Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti