Iltasatu pakolliseksi

Jopa viidennes Turun koululaisista aloitti syyslukukautensa väistötiloissa, mikä kertoo karusti koulujen kunnosta. Toki asian voi kääntää myös toisin päin: ongelmiin on tartuttu, ja rakenteilla on parempaa. Itse kiertelen paljon kirjailijan ominaisuudessa kouluissa ympäri maata ja tiedän, ettei Turku suinkaan ole poikkeus. Liki jokaisessa kunnassa ainakin yksi kouluista on niin homeessa, että lapset on siirretty muualle.

On ajan kuva, että koulut hajoavat käsiin.

Siinä on tietenkin vahvaa symboliikkaa, sillä myös oppimistulokset mätänevät käsiin: Pisa-tulokset laskevat kuin lehmän häntä (jollaista harva koululainen enää tunnistaa).
*
Hälyttävintä on lukemisen rappio, lukutaito on heikentynyt vuosituhannen alusta jyrkästi, ja poikien ja tyttöjen ero – tyttöjen hyväksi – on OECD-maiden suurin. Pari vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa pojista jopa 63 prosenttia ilmoitti lukevansa vain, jos on pakko.

Ihminen joka lukee vain, jos on pakko, päätyy luultavasti kutakuinkin lukutaidottomaksi. Semminkin, kun elämme yhteiskunnassa, jossa juuri mitään ei ole pakko tehdä, ellei hotsita. Samaan aikaan työelämä – tai elämä ylipäänsä – monimutkaistuu alati, eikä ilman sujuvaa lukutaitoa yksinkertaisesti pärjää. Edes työkkärin ja sossun lomakkeet eivät avaudu luku- ja kirjoitustaidottomalle.
*
Lukemisen (ja myös matematiikan) osaamisen lasku menee ajallisesti kauniisti yhteen sen kanssa, että kouluilta on vaadittu yhä enemmän erilaisia digiloikkia ja sirkustemppuja, koulukirjoista on osin luovuttu ja jopa luokkahuoneista on joissain moderneissa kouluissa päästy eroon. Käsin kirjoitetaan harvoin, pakollinen äidinkielen tunnille luettava kaunokirja on usein muuttunut äänikirjaksi ja niin edelleen.

Ehdotus: Samalla kun korjataan ne koulurakennukset, kannattaisi peruskorjata lukujärjestys. Tärkeintä olisi antaa opettajille rauha opettaa – otetaan muutamaksi vuodeksi täydellinen opetuksenuudistuskielto ja keskitytään perustaitoihin. Näin siksi, että ihminen joka osaa lukea ja laskea, oppii kaiken muun helposti myöhemminkin, mutta ilman noita elintärkeitä taitoja hän ei opi myöhemmin mitään.

Ja oppilaille tietenkin vastaavasti velvollisuus oppia – heiltä pitää voida vaatia vaivannäköä. Vielä kirsikaksi kakkuun poistetaan vanhemmat koulun päästä sähläämässä ja voilà, ehkä Pisa-käyrä nousee taas uuteen liitoon.
*
Varsinkin jos vanhemmat saataisiin vakuutettua siitä, että sen sijaan että helikopteroivat Wilmassa pienokaisensa herkkyyksiä, he lukisivat joka ilta heille iltasadun vauvasta yläkoululaiseksi saakka. Helpompaa ja halvempaa tapaa saada elämäneväitä ei ole.

Roope Lipasti,
Turun Ajan päätoimittaja