Jaakko Saariluoma. (Kuvaaja: Timo Jakonen, 2024)


07.06.2024 | Kesälehti - Ystäväkirja

Jaakko Saariluoma on näyttelijä, ohjaaja, standup-koomikko aina vuorotellen

Nimi: Jaakko Saariluoma
Ikä: 56
Ammatti: Kausityöntekijä. Eli siis näyttelijä, ohjaaja, standup-koomikko aina vuorotellen.

Suhteeni Turkuun on…
…lämmin. Olen asunut nyt täällä eri projektien tähden jokaisena vuodenaikana ja tämä on jotenkin tosi eurooppalainen kaupunki. Joki sen varmaan tekee. Helsinki on kotini, mutta jos sieltä pitäisi muuttaa, niin Turku voisi olla kohde.

Suhteeni turkulaisiin on…
…platoninen.

Ohjaat Emma-teatterin näytelmän ”Kultaranta – komedia presidenttien puolisoista”. Kenen kanssa voisit viettää pari kesää Kultarannassa ja miksi?
Jokaisen kanssa voisi viettää ainakin muutaman päivän. Kaikki puolisot ovat olleet mielenkiintoisia.
Se on kummallinen pesti, sillä siihen ei voi mitenkään valmistautua, ja ihmiset tulevat hyvin erilaisista taustoista. Esimerkiksi Signe Relander oli lihakauppiaan tytär ja yhtäkkiä hän onkin maan ensimmäinen nainen. Kaisa Kallio oli maatilan emäntä ja toi omat kangaspuunsa presidentinlinnaan. Mannerheim oli poikkeus sikäli, ettei hänellä ollut puolisoa, mutta hänellä on kyllä hevonen nimeltä Kathy.

Kummallisin presidentinpuolisoanekdootti, johon törmäsitte käsikirjoitusta tehdessännne oli…
…että Gerda Ryti oli todistamassa silminnäkijänä kolmea kuuluisaa kuolemantapausta. Alfred Kordelinin murhaa, Heikki Ritavuoren murhaa sekä Kyösti Kallion kuolemaa Helsingin rautatieasemalla, kun hän sai sydänkohtauksen vuoden 1940 lopulla. Gerda Rytistä myös sanottiin, että hän oli meedio.

Kuinka paljon presidenttien puolisot ovat vaikuttaneet maamme historiaan?
Meidän muistikuviemme mukaan heidän vaikutuksensa on ollut merkittävä – esimerkiksi Ahtisaaren kriisinhallintatyöstä vastasi ennen kaikkea Eeva.
Mutta ovathan he oikeastikin olleet merkittäviä vaikuttajia. Ester Ståhlberg perusti Pelastakaa lapset järjestön, ja Tellervo Koivisto oli ensimmäisiä julkisuuden henkilöitä, joka puhui esimerkiksi koulukiusaamisesta. Sylvi Kekkonen oli ainoa jota Urho kuunteli oikeasti.

Olet kirjoittanut Emma-teatterin kesän näytelmän yhdessä Satu Rasilan kanssa. Millaista Satun kanssa on tehdä töitä?
Tosi mukavaa! Emme kuitenkaan tehneet sitä saman pöydän äärellä, vaan jaoimme vähän aiheita. Jännitysmomentti oli, ettemme tienneet, kenestä tulisi uusi presidentti, joten loppua jouduimme odottamaan. Ja olihan siinä tiettyjä haasteita, kun eihän Ines-Stubbia oikein kukaan vielä tunne.

Minusta tuli näyttelijä…
…karkean vedonlyönnin tuloksena? Ei kun minulla oli kaksi vaihtoehtoa: ryhtyä näyttelijäksi tai astronautiksi ja mietin, että näyttelijäksi on vaikeampi päästä, joten aloitetaan sillä. Neil Armstrongista muuten on salaliittoteoria, että hän oli näyttelijä. Tavoitteenani on että joskus minusta sanotaan, että oikeasti se Saariluoma on astronautti.

Kun olin alakoululainen, minua naurattivat kaikkein eniten…
…koomiset tilanteen naurattivat jo silloin. Kohtuuttomat reaktiot väärässä tilanteessa ovat aina hauskoja, niin kuin tilannekomiikka ylipäänsä.

Rakkauteni standupiin syntyi…
1980-luvulla, kun olin vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Näytteleminen ja stand up ovat kuitenkin kaksi ihan erilaista asiaa: näyttelijä näyttelee jotakuta muuta, standupissa se hahmo on ikään kuin lavaversio itsestä. Standup on hyvin selkeää: kuulee heti toimiiko joku vai ei. Se on myös äärimmäisen haastavaa, kun ei ole mitään apuvälineitä. Vielä 80-luvulla komediassa riitti, kun oli hassu karjalaismurre ja tekoviikset, mutta standupissa ei. Jutut syntyvät yleensä elävästä elämästä, mutta vaikeus on, että pitäisi koko ajan kirjoittaa asioita muistiin, muuten ne unohtaa. Ja kun tekee monta hommaa, esimerkiksi nyt ohjaan, niin mieli on keskittynyt aina siihen.

Mikä standupissa on parasta? Mikä pahinta?
Pahinta on lavakuolema, se myötähäpeä joka syntyy, kun ketään ei naurata. Sitä ei kukaan halua kokea, ei myöskään yleisö. Ruotsissa ei muuten kuulemma ole sellaista samaa kuin myötähäpeä – ihme porukkaa! Parasta standupissa puolestaan on se flow-tila, spontaaniuden illuusio, kun yhteisestä sopimuksesta yleisön kanssa päätetään, että tämä on hauskaa. Ja kun monta sataa ihmistä nauraa, niin kyllähän siinä vapautuu hirmuinen määrä positiivista energiaa.

Olet tehnyt aikoinaan myös taikurin hommia. Mikä oli paras temppusi?
Väriä vaihtava taikuri. Sitä edelsi yleensä pieleen mennyt temppu ja sen jälkeen tuli katoamistemppu…
Innostuin taikatempuista joskus 13-vuotiaana ja kävin kaverin kanssa Linnamäellä sirkuskoulussa. Silloin myös pääsimme tai jouduimme esiintymään, ja se varmasti myöhemmin auttoi myös standupissa

Tätä minusta ei moni tiedä…
Rakastan nukkua teltassa – paitsi festareilla. Tykkään olla luonnossa ja kernaasti niin, ettei siellä ole kännykkäkenttää.

Kun en ole näyttelemässä tai ohjaamassa, minä…
Käppäilen koiran kanssa metsässä. Se on Hovawart, sellainen pihavahtirotu, mikä on rentouttavaa, kun se voi olla vapaana, eikä ikinä lähde pihalta mihinkään.

Haastattelu: Emmi Merilä
Kuvat: Timo Jakonen

”Kultaranta” Naantalin Emma-teatterissa 30.5. alkaen.
Saariluoman tähdittämä ”Täydellinen lauantai” jatkuu Turun Kaupunginteatterissa syksyllä.

Ystäväkirja on Turun Ajan haastattelusarja.

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti