Marko Vainion kahdeksan jääkiekkokassin keikka
Kun Divet Shown tähti eli Marko Vainio lähtee keikalle ruotsinlaivalle, mukana on kahdeksan jääkiekkokassillista vaatteita, peruukkeja ja muuta rekvisiittaa. Hän esiintyy niin Adelena kuin Antti Tuiskuna; hahmot vaihtuvat lennossa. Takana on nyt vuosikymmen ja yli 2000 esiintymistä.
Club Marilyn
Sieltä tämä lähti vuonna 2003, kun voitin Turun Tähti -kisan. Menin mukaan huumorimielessä ja kavereitten yllyttämänä. Esitin Britney Spearsia ja Mariah Careytä. Ja voitin. Olin siihen aikaan Isabellalla risteilyisäntänä. Lopetin Vikingillä vuonna 2005, kun keikkoja alkoi olla niin paljon etten yksinkertaisesti ehtinyt käydä töissä.
Satama
Esiinnyn laivoilla vuodessa noin parin kuukauden verran. Laulan siis playbackinä ja juttu perustuu eleiden ja ilmeiden matkimiseen ja liioitteluun – jokainenhan on tietyssä mielessä vähän oman elämänsä putoushahmo, ja niitä maneereita tässä matkitaan. Tietenkin pitää olla sitten myös mahdollisimman samannäköinen kuin imitoitavat tähdet, se tapahtuu vaatteiden ja peruukkien avulla.
Toki on niin, että edelleen on hauskaa, kun mies pukeutuu naiseksi. Mutta ehkä komiikka kuitenkin syntyy enemmän siitä, että yleisössä syntyy oivallus, että joo, noinhan se tähti oikeastikin tekee. Ja se on hauskaa.
Kaarina
Minulla on oma ompelija siellä – tarkemmin en kerro, koska hän ompelee vain minulle! Näitä asuja nimittäin tarvitaan paljon, minulla on yli 60 hahmoa. Puvut eivät useinkaan ole ihan yksinkertaisia tehdä, niiltä vaaditaan muun muassa sitä, että ne voi nopeasti riisua ja pukea, tai että niistä tulee pienellä muutoksella kokonaan toisen artistin vaate. Juuri nyt on tekeillä muun muassa Lady Gagan peilipuku.
Restonomikoulu, Datacity
Olen syntynyt ihan Heidekenillä, mutta muutimme pienenä Lietoon ja kävin siellä koulun lukioon saakka. Sen jälkeen minun piti mennä kauppakorkeakouluun, mutta en päässyt, joten aloitin restonomiopinnot. Ehdin olla siellä pari kuukautta, kun laivalta soitettiin ja kysyttiin töihin. Heillä oli auki leikinohjaajan paikka. Pikkuhiljaa etenin risteilyisännäksi. Laivalla spiikkailin paljon tähtiä lavalle ja katselin heidän esityksiään. Se oli hyvä koulu. Näki illasta toiseen erilaisia maneereita.
Börs
Näin aikoinaan Börsissä Pola Ivankan Drag Shown ja silloin silmäni aukenivat, että vau, toi on makeeta! Tällä hetkellä olen ainoa, joka tekee tätä Suomessa täysin päätyökseen.
Ilmapiirikin on vuosikymmenessä muuttunut. Edelleen joissain firmoissa mietitään, että voiko meidän juhliin nyt tällaista tilata… Mutta tämä on vähän niin kuin stand up. Sitäkin voi tehdä hyvin tai huonosti ja jos joskus on nähnyt huonon stand up -keikan ei se tarkoita että kaikki stand up olisi huonoa.
Auraviihde
Ensimmäinen ohjelmatoimisto, joka otti shown myyntiin. Yleisöni on ennen kaikkea naisia. He ostavat liput ja voivat tuoda sitten miehensäkin mukaan. Pariskuntien kanssa päästään nopeasti samalle huumorin aaltopituudelle. Sen sijaan hankalia ovat keikat, kun vaikka pikkujouluissa on sata putkimiestä ja minä. Kun miehet ovat keskenään, kestää aina kauemmin ennen kuin show’lleni uskalletaan nauraa. Mutta kyllä jää yleensä on saatu vartissa rikottua.
Tähtibaari
Tähtibaari on keittiöni. Siellä saa kuudella eurolla ruuan, mikä on juuri sopivan halpaa. Kun yksin asuu niin mitä sitä itselleen kokkaamaan. Siellä on lisäksi niin hienon tyly palvelu, että nautin siitä. On kyllä heti tiedettävä mitä ottaa.
Figuran talo
Kilpatanssin vakavissani pitkään, Bolero oli seurani, se oli Vähäheikkiläntiellä silloin aikoinaan. Se oli ennen kaikkea urheilua, mutta siitä sai myös esiintymiskokemusta. Tanssista oli sellainenkin hyvä puoli, että kun kisasin SM-tasolla, niin armeijassa Heikkilässä pääsi sen varjolla aina harjoitusvapaalle. Aika vähän siellä kasarmilla tuli oltua.
Lentokenttä
Tarkoituksena on päästä enemmän ulkomaille esiintymään. Olin juuri Lontoossa vähän kuulostelemassa mahdollisuuksia, ja olisin päässytkin kokeilemaan eräälle Caribian-risteilylle, mutta se oli juuri parasta pikkujouluaikaa ja olin niin buukattu etten voinut lähteä. Matkustaminen ylipäänsä on minulle henkireikä. Käyn paljon muun muassa Las Vegasissa, koska siellä näkee hyviä impersonaattoriesityksiä, sekä myös näitä alkuperäisiä tähtiä, joita minäkin esitän.
Haastattelu: Roope Lipasti
Kaupungin kosketus -sarjassa ihmiset ja Turku kohtaavat.