Klonkun Turku on pimeä

Kaupunginteatteriin kevääksi kiinnitetty Klonkku paljastaa, mistä paikoista kaupungissa pitää eniten ja toisaalta mitkä vähän pelottavat.

1. Kaupungintalo
Klunk. Se on kauhea kauhea paikka, aarre. Mordor se on. Siellä örkit hallitsevat eikä Arven kaikennäkevä silmä lepää koskaan, ei koskaan! Me ei uskalleta mennä sisään, aarre, ei me uskalleta. Aarre ei ole siellä turvassa. Me pidetään arvoituksista. Kaupungintalossa on niin arvoituksellisia asioita, ettei niistä ota moni selvää. Mutta me osataan arvata, osataan, aarre.

2. Kurjenrahka
Me ei löydetä Turussta yhtä hyviä kalmansoita kuin Keski-Maasta. Kurjenrahka, klunk, vähän sinne päin, mutta ilman ruumiita. Varissuo oli ennen ihan ok mutta se on menty pilaamaan. Rauhallista on siellä, liian rauhallista, aarre.

3. Louhi
Klunk. Meillä on Louhessa kotiluola, hieno luola onkin! Pirun kallis vain, kolme euroa tunti. Kun Luolavuoresta tulee luonnonsuojelualue, me siirrytään sinne, aarre. Me tunnetaan maanalainen Turku kuin omat taskut, joita ei kylläkään ole. Aarre tykkää Turun ilmastosta. Aarre pitää pimeästä.

4. Sushiravintolat
Me ollaan hyvin tyytyväisiä, että kaupungissa on panostettu raakaan kalaan. Me tykätään käydä myös Kaskis-ravintolassa, mutta siellä pitää syödä haarukalla, klunk, klunk.

5. Käsityöläismuseo
Sméagol tykkää Käsityöläismuseosta! Sméagol pitää pienistä ja kotoisista oviaukoista! Korkeista kynnyksistä! (Vaiti, Sméagol, klunk) Sméagol tykkää myös Boresta, koska siellä on niin mukavan pyöreät ikkunat! (Vaiti, Sméagol, klunk)!

6. Tuomiokirkkomuseo
Niin niin, aarre. Ennen kun me saimme aarteen, me hankittiin sormukset ssuklaamunista tai kauppojen eteisten karkkiautomaateista. Enää ei sellaisia ole. Jos haluaa nähdä aarteen, pitää mennä museoon. Tuomiovuoren museo on hyvä. Tuomiokirkon, siis.

7. Bar Toimiston karaoke
Me rakastetaan karaokea, aarre. Me lauletaan  melkein aina sama: ”Sua vain yli kaiken mä rakastan – – olet kaikkeni aarteeni kallehin.” Joskus me lauletaan ”You are my only one.”. Myös J. Karjalaisen ”Sormus se kulki itteksensä” on hyvä vaikka kauhean surullinen laulu, aarre.

8. Hämähäkkitontti
Me mentiin sinne. Se petkutti meitä. Se rikkoi sääntöjä! Meidän olisi pitänyt nitistää se, aarre!!!! Me viemme ne sinne, Aarre, Lukitarin luolaan viemme toimittajan ja kuvaajan. Siellä niiden käy huonosti. Ei ne pääse sitä tietä ulos, aarre. Lukitari on aina nälkäinen. Ssaamme aarteen takaisin, kun Lukitari heittää pois luut ja tyhjät vaatteet…

•

Miska Kaukonen taipuu Klonkuksi

Näyttelijä Miska Kaukonen on mies Klonkun takana. Hänestä Klonkku on hyvin palkitseva näyteltävä:
– Se on hyvin nopea, tunnetilat muuttuvat tuon tuosta ja siksi se on mielenkiintoinen, vaikea mutta mielenkiintoinen.
Klonkkuna oleminen ei myöskään ole ihan kevyttä puuhaa:
– Tietysti tästä laihuudestani on hyötyä, mutta toisaalta se on myös hyvin fyysinen rooli. Harjoitukset ovat olleet yhtä tuskaa.
Yksi haaste Klonkun roolissa on tietenkin myös elokuvien Klonkku, joka on kaikille tuttu ja jonkinlainen esikuva. Kaukosenkin mielestä se on ”ihan ylittämätön”. Mutta toisaalta se on tietokoneella tehty ja sitten on vielä muutakin:
– Klonkku on hahmona sellainen, että se venyy moneen eikä sitä suinkaan ole ammennettu loppuun. Sen voi tehdä hyvin monella tavalla ja minä yritän tehdä omallani. Pitää saada se elokuva pois mielestä ja tehdä Klonkku itselle tutuksi. Pitää yrittää ajatella ikään kuin Klonkku, siitä lähtee sitten kaikki muu siinä hahmossa.
Kaukonen on itse tunnettu koomisista rooleista, joissa hän usein on myös fyysisesti hyvin taipuisalla tavalla hauska. Sitä on myös Klonkussa, vaikka se onkin pohjimmiltaan hyvin traaginen hahmo:
– Vaikka Klonkku saattaa näyttäytyä huvittavana,  se itse on täydellisen tosissaan koko ajan. Siinä roolissa ei sovikaan yhtään vitsailla, se ei käy. Klonkku on oikeastaan oikein kunnon draamarooli!

Haastattelu: Roope Lipasti
Kuva: Timo Jakonen

Kaupungin kosketus -sarjassa ihmiset ja Turku kohtaavat.

Taru Sormusten herrasta saa ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterissa 15.2. Katso linkki ohessa.