Vekkulin oloisia liitupiiriläisiä edestä vasemmalta alkaen: Marja Pesonen, Mikko Leskelä, Henriikka Salo, Jaana Järvinen, Jukka Altonen, Ulla Koivuranta, Eila Halonen, Petri Rajala, Suvi-Sini Peltola, Stefan Karlsson, Ari Piispa ja Mika Kujala.


06.03.2009 | Teatteri

Liitupiirikoe

Olipa kerran kauan sitten maa jossa käydään sotaa. Hallitsijaperhe pakenee myllerryksen jaloista, mutta heidän lapsensa jätetään oman onnensa nojaan. Palvelustyttö ottaa lapsen hoitaakseen, koska ketään muuta ei ole. Hän joutuu lapsen vuoksi suuriin vaikeuksiin, mutta pitää siitä huolimatta tästä huolta. Kun sodan jälkeen olot palautuvat ennalleen nousee esiin kysymys kenelle jalosukuinen lapsi kuuluu. Ratkaisu tapahtuu liitupiirikokeen avulla.

Turun kaupunginteatterissa viime viikolla ensi-iltansa saanut Kaukasialainen liitupiiri on tarina kiintymyksestä, petoksesta ja oikeudenmukaisuudesta. Tekijöiden mukaan näytelmässä on kansansadun, seikkailukertomuksen, moraliteetin ja trillerin ainekset.

Laulun ja soiton kuljettaman tarinan on Bertolt Brechtin tekstistä suomentanut Ritva Arvelo ja sen on ohjannut Laura Jäntti. Liitupiirin alkuperäinen tarina on peräisin 1200-luvun Kiinasta. (tj)

Kaukasialainen liitupiiri, ensi-ilta Turun kaupunginteatterissa 26. helmikuuta.

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti