03.05.2002 | Elokuva

Löydä sisäinen sotilaasi

Ajoitus on tärkeää, erityisesti elokuvassa. Ohjaaja Rod Lurie on onnistunut siinä: viime vuonna ohjelmistoon tullut Viimeinen linnoitus valmistui kuin tilauksesta pönkittämään syksyn tapahtumien seurauksena lähes pelottaviin mittasuhteisiin kasvanutta amerikkalaista patriotismia.

Paksun isänmaallisen paatoksen kuorruttama sotilasvankilamelodraama / toimintaelokuva on asetelmaltaan tuttu ja juonenkäänteiltään ennakoitava. Uhmattuaan ylempiensä käskyjä arvostettu kenraali Erwin (Robert Redford) tuomitaan kymmeneksi vuodeksi eversti Winterin (James "Tony Soprano" Gandolfini) epäinhimillisin ottein johtamaan vankilaan. Yhteentörmäys tulee, sillä kuten elokuvassa todetaan, "kussakin linnassa voi olla vain yksi kuningas". Erwin lietsoo alistettujen vankien tuhatpäisen joukon kapinaan epäoikeudenmukaisuutta ja koko sitä systeemiä kohtaan, joka hänet on tuominnut.

Monista tarinan sisäisistä epäloogisuuksista huolimatta lopputulosta ei ole vaikeaa arvata, ja mahtipontisen vyörytyksen yli kaksituntinen kesto koettelee hermoja. Epäilyttävää on myös se, miten vankilaan päätyneistä rikollisista tehdään sympaattisia samaistumisen kohteita. 65-vuotiaaksi hämmästyttävän freesi Redford on toki yhtä karismaattinen kuin ennenkin ja pääsee kiitettävästi pullistelemaan jäntevillä lihaksillaan ja runsaalla rintakarvoituksellaan.(te)

Pisteet: MOBILE (1)

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti