Marttaherrat keskittyvät ruokaan
Turussa marttailu ja kokkailu eivät ole vain niin sanotusti ämmätte jutui. Varsinais-Suomen MiesMarttojen tekemä poika- ja reseptikalenteri vuodelle 2014 tarjoaa pimeimpään vuodenaikaan valoa, iloa ja kaloreita.
Kaduntallaaja saattaa ajatella, että martat ovat tätejä, jotka tietävät kodinhoidosta kaiken. Turussa toimii kuitenkin myös noin 40 marttaherran yhteisö, Varsinais-Suomen MiesMartat ry. Pari vuotta kokoontunut porukka kokkaa yhdessä kerran kuukaudessa.
– Alusta asti tiedettiin, että me emme halua sukkaa kutoa. Meille marttailu on ruokaa ja juomaa. Kokkaamme yhdessä ja joskus otamme omat viinit mukaan, puheenjohtaja Pentti Arvela kertoo.
Kun MiesMarttojen yhdistys perustettiin noin kaksi vuotta sitten, miehet liittyivät Marttaliittoon. Jäseninä he saavat ohjaajat kokkauskerroilleen.
Ruoanlaittoilta maksaa viisitoista euroa, ja sillä hinnalla erikoisneuvojat hankkivat raaka-aineet ja reseptit sekä opastavat ryhmiä opetuskeittiössä.
– Hämmästyttävän hyvin on sujunut. Ohjaajat ovat kestäneet meitä mainiosti. Hienoa on myös, että he hoitavat tiskit, Arvela sanoo.
– Se on väärin, Arvelan vaimo kommentoi vierestä.
Kokkauskurssit noudattavat yleensä jotain teemaa. Miehet ovat syksyllä opetelleet tekemään Välimeren herkkuja. Arvelan mieleen on jäänyt myös erityisen mieluisana teema Marskin pöydässä, johon kuului vorschmack ja Marskin ryyppy. Joulun alla on luvassa jouluteemaa.
Tänä vuonna MiesMartat laajensivat reviiriään ruoanlaitosta painotuotteisiin. Varsinaissuomalaiset herrat halusivat tehdä ”asiallisen ja maukkaan” poikakalenterin. Puheenjohtaja Arvela tosin on kokenut kalenteripoika, sillä hän poseerasi aikoinaan yliopistonsa kalenterissa, jossa esiintyi vähäpukeisia professoreita.
Marttaherrojen kalenterissa kaksitoista miestä poseeraa ruoan kanssa Citymarketissa. Ajanlaskun lisäksi mukana tulee tusinan verran reseptejä ja viinisuositukset ruoan kanssa. Arvelan resepti on kanakeitto.
Martat on koulutusorganisaatio, jonka merkkisuoritukset eivät kuitenkaan saa vastakaikua miehiltä. He haluavat pitää harrastuksen hupina ja ruoanlaittona. Ensi vuonnakin on tarkoitus pitää oppimiskerrat ruoan ja viinin parissa.
– Jos liiton toiminnanjohtajan saisi vierailulle, se olisi hienoa, Arvela miettii tavoitteita.
Yhteistyötä on ollut ennenkin. Kouvolassa toimivat miesmartat, Kukko-Martat vierailivat Turussa ja miehet kokkasivat yhdessä saaristolaispöydän antimia.
Keitä miesmartat sitten ovat? Varsinais-Suomen MiesMartoissa valtaosa on eläkeikäistä väkeä, mutta myös töissä käyviä on mukana. Sen näkee yleensä siitä, että eläkeläiset kokkaavat päivällä, kun taas toinen, lähinnä työikäisistä koostuva ryhmä kokoontuu opetuskeittiöön saman päivän iltana. Muuten ei taustoista juuri välitetä.
– Porukka tulee laittamaan ruokaa yhdessä. Se on pääasia. Oikeastaan ei ole tullut mieleenkään kysyä ammatteja. Keittiö on se yhteinen tila, ja kiva näin, Arvela sanoo.
Liisa Lundell, teksti ja kuvat