Murroksia
Vanha valta on kaatunut monessa arabimaassa ja 99 prosentin liike vaatii kapitalistien päitä vadille länsimaissa. Elämme siis – jälleen kerran – mielenkiintoisia aikoja. Suurena ja vastausta vailla olevana kysymyksenä pysyy kuitenkin, mitä tästä jää jälkipolville kerrottavaa. Todistammeko vain hetkellistä kuohuntaa, josta palataan nopeasti normaalitilaan, vai olemmeko silminnäkijöitä jollekin, joka muuttaa maailmaa pysyvästi. Sadan vuoden päästä olemme viisaampia.
Aikalaisille ja erityisesti kuohunnan ytimessä oleville kaikki näyttäytyy aina ainutlaatuisena, joltakin jota ihmiskunta ei ole koskaan aiemmin nähnyt. Mitättömimmätkin tapahtumat muuttuvat helposti ihmisen muistoissa joksikin merkitykselliseksi, jota ilman maailma ei olisi sellainen kuin se tänään on. Paras esimerkki lienee Helsingissä vuonna 1968 tapahtunut Vanhan ylioppilastalon valtaus, jossa Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan kuohunnasta innostuneet opiskelijat valtasivat nykyisen ulkoministeri Erkki Tuomiojan johdolla talon, jonka he jo muutoinkin omistivat. Nolointa on, että mukana olleet ovat vielä vuosikymmeniä myöhemmin pitäneet tapahtumaa merkittävänä.
Joskus virhe on päinvastainen: luullaan, että myllerryksen jälkeen maailmasta voi ottaa aikalisän ja palauttaa asiat ennalleen. Näin kävi 1800-luvun alkupuolella, kun Euroopan valtaapitävät uskoivat Napoleonin sotien jälkeen voivansa kääntää kellot takaisin aikaan ennen Ranskan vallankumousta. Yrityksen menestys ei ollut merkittävä.
Toisinaan pysyvältä vaikuttava murros osoittautuu väliaikaiseksi. Viime vuosisadalla näytti välillä vahvasti siltä, että fasistiset ja kommunistiset diktaattorit ja heitä seuranneet kurkunkatkojat pystyvät pysyvästi ja vastaan sanomattomasti polkemaan maahan valistusajalta periytyvät ja vuosisatojen aikana hiljalleen alaa vallanneet demokratian, humanismin ja vapauden arvot. Loppujen lopuksi kolmas valtakunta pysyi pystyssä 12 vuotta, Neuvostoliitto 74.
Miten tänään? Romahtaako euroalue tai jopa koko EU? Menevätkö Aasian nousevat taloudet länsimaiden ohi ja tekevät lopulta Euroopasta valtavan ulkoilmamuseon, missä rikkaat aasialaiset turistit käyvät ihmettelemässä mennyttä loistoa? Vai merkitseekö ilmastonmuutos loppua kaikelle sille, jonka me tunnemme omana maailmanamme? Vasta aika näyttää, mutta se on selvää, että aikamme haasteisiin ei vastata ruikutuksella ja näköalattomuudella vaan työllä ja uusilla ideoilla. Historia osoittaa, että tietty huolestuneisuuskaan ei ole pahasta: ainakin historiallisten lähteiden mukaan 300-luvun Roomassa hyvin harva huomasi homman olevan menossa pahasti poskelleen. Ja kaikkihan tietävät kuinka siinä kävi.
Asiat voi kuitenkin aina laittaa mittasuhteisiin. Loppujen lopuksi nykymaailman haasteet, 1930-luvun suuri lama tai jopa Rooman imperiumin romahdus ovat pikkuasioita todella suurten jytkyjen rinnalla. Planeettamme historian suurin murros koettiin 251 miljoonaa vuotta sitten, kun permikauden loppuvaiheen joukkosukupuutto tappoi arviolta 96 prosenttia meri- ja 70 prosenttia maaeläimistä. Syyllisiksi epäiltyjen valtavien tulivuorenpurkausten, asteroiditörmäyksen tai lähistöllä räjähtäneen supernovan rinnalla jopa kreikkalainen tapa hoitaa taloutta on sittenkin murheista pienin.
Matti Mäkelä