Säpinää kuin TuTon maalilla.


04.03.2005 | Urheilu

Nostalgian paikka

Muutama kierros ennen Mestiksen runkosarjan loppua TuTo sinnittelee pudotuspeliviivan paremmalla puolella, mutta täyttä varmuutta pääsystä jatkopeleihin ei ole. Pahimmassa tapauksessa käykin niin, että Mestis-tason kiekkoa pelataan purkutuomion saaneessa Kupittaan hallivanhuksessa viimeisen kerran tiistaina 8.3., jolloin TuTo saa vieraakseen Kokkolan Hermeksen.

Toivoa toki sopii, että TuTo jatkaisi Mestiksen pudotuspeleissä, sillä Kupittaan halli ansaitsee kyllä vielä muutaman huippupelin seiniensä sisälle. Onhan kyseessä kuitenkin jääkiekkopyhättö, jossa TPS vuonna 1976 juhli koko SM-liigan historian ensimmäisenä mestarina, ja jota Eric Lindroos kutsui ladoksi nuorten MM-kisoissa pelatessaan.

Kaihon tunteesta huolimatta on pakko myöntää, että nyt on korkea aika panna piste väsyneen hallin taipaleelle. Muussa tapauksessa joku museovirastosta saattaa huomata Kupittaan jäähallin edustavan sittenkin kaupunkikuvallisesti ja historiallisesti säilyttämisen arvoista arkkitehtuuria. (mm)

Jääkiekon I divisioona: TuTo – Hermes, Kupittaan jäähalli tiistaina 8. maaliskuuta klo 18.30.

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti